Eilen päästiin piiiitkästä aikaa valkkuryhmän treeneihin. Edellisen kerran ollaan oltu joskus huhtikuussa kun sitten tuli VOI-tokokurssi treenien kanssa päällekkäin ja viime viikolla treenailin Taikalla Pimun pissatulehduksen takia. Teemana oli tekniikka ja treenattiin jotain Niinu Linnan vanhaa rataa kahdessa pätkässä ja lopuksi vielä koko rata.

Pimu oli melko pätevä. Alussa epäilin suuresti miten onnistuu kolmoshypyn takaakierto kun takana on putki tyrkyllä, mutta onnasi ihan hyvin kun tein sen niistolla ja olin rintamasuunta pois putkelta. Lopulta paras vaihtoehto tähän olikin se, että tulin valmiiksi kolmosen taa vastaanottamaan ja tein sen pakkovalssilla. Rimat pysyi yllättävän hyvin, vaikka joutui hyppäämään kaksi hyppyä mua kohti. Seuraava tuska oli sitten taas takaakierto, jossa putki takana. Vaati tosi voimakkaan vastaisen käden vedon saksalaiseen, jotta sain sen pois putkelta. Kepeillä sössitiin myös ja lopun kuviossa kaarrokset levisi tosi pahasti. Se ei vaan käänny valsseilla yhtään vaikka kuinka tekisi ajoissa.

Toisella pätkällä oli kepeille meno tosi hankala. Piti kääntää tiukasti hypyltä, jossa oli taas putkiansa takana. Vaati tosi paljon huutoa ja tiukkaa kääntöä, että sain pois putkelta ja tätä hinkattiin piiiitkään. Putkijarru oli hieman epäkunnossa ja suoran putken jälkeinen käännös levisi ja sen jälkeen kaikki muutkin käännökset.

Loppuun koko rata (31 estettä). Onnistuttiin rääpimään rata loppuun asti muutamilla rimantiputuksilla ja keppivirheellä. Kokeilin vielä muutamiin kohtiin vähän erilaisia ohjauksia, että saisi käännöksiä tiukemmiksi. Lähinnä matkin hitaampien koirien ohjaajien kuvioita, joten ihan huolella sain juosta, että ehdin samoihin kohtiin. Ennen keppejä rynnin vaan väkisin valssille, että sain sen pois putkiansasta ja putkien väliin persjättö myös hirmuisella rynnimisellä.

Ihan hyvä mieli jäi loppujen lopuksi, vaikka olihan se melkoista taistelua ja kalastelua pois vääriltä esteiltä, kun käännökset on mitä on. Pitäisi vaan lopettaa rimojen varominen ja vaatia sitä jarruttamaan hypyille jos on käännös tulossa. Tänään mennään Minnin kanssa treenailemaan SDP:lle, joten Pimu saa kyllä luvan ottaa muutamia kääntymisharjoituksia siinä samassa.