Plääh, kisasuunnitelmiin on tullut muutos, eli ei päästäkään lauantaina starttaamaan Seinäjoella. Eilen aamulla Pimu pissaili oudon useasti lenkillä ja vielä lenkin jälkeenkin omassa pihassa kyykki vähän väliä. Soitin saman tien eläinlääkärille ajan, koska aika selvältä virtsatulehdukselta sen käytös alkoi vaikuttaa. Työpäivän aikana se oli pissannut sisälle ja illalla oli vielä vertakin pissan joukossa. Tänään käytiin lääkärissä ja näytteestä löytyi tulehdussoluja. Saatiin 10 päivän antibioottikuuri, joten bye bye Seinäjoki. Otsan rypistys Onneksi ei ollut loppuvuodelle mitään muita kisa/koesuunnitelmia.

Pitää ilmeisesti olla tarkempi sen suhteen missä ja kuinka kauan Pimu saa/ei saa makoilla pakkaskeleillä. Luulen, että viime viikonlopun treenit kylmässä tallissa aiheutti tämän vaivan, koska se makoili tallin kylmällä lattialla kaikki odotteluajat. Oon pitänyt sillä treeneissä huopaa mukana, että se voisi maata sen päällä, mutta ei se oikein osaa siinä olla.