Pimun antibioottikuuri päättyi maanantaina, ja eilen päästiin sitten käymään rokotuksilla. Nelli oli mukana, kun sillä oli sopivasti myös rokotukset vanhentumassa. Eläinlääkärillä oltiin muuten tosi reippaasti eikä arasteltu yhtään, mutta pöydällä Pimua pelotti taas kovasti. Syöttelin sille nameja koko ajan, ja kyllä se sitten alkoi vähän rentoutumaan eikä huomannut ollenkaan koko pistosta. Pimu sai taas kehuja reippaudestaan.

Neiti on kasvanut jälleen kovasti, viikko sitten se painoi noin 7 kiloa, nyt varmaan jo yli. Se pääsee jo hyppäämään sängyllekin, joten Nellin ja Minnin pakopaikat on vähissä. :) Myöskin pöydiltä yritetään hyppiä jos jonkinlaista tavaraa alas. Suosikkina mun hanskat ja pipo, jotka on melkein joka yö levitelty pitkin kämppää. Kengät ja varsinkin kengännauhat on kanssa suosiossa. Autoilu on alkanut nyt sujumaan todella hyvin, enää ei ole yhtään huudettu. Pari kertaa se on tosin oksentanut autoon, mutta yleensä on reissut menneet jo ihan ilman ongelmia. Viikonloppuna käytiin Pimun kanssa Tampereen keskustassa ihmettelemässä ihmisvilinää. Käveltiin pieni lenkki Hämeenkadulla ja pikkuinen oli tosi reipas vaikka siellä oli tosi paljon ihmisiä ja autoja meni ohi koko ajan.

Treenien puolesta on vielä toistaiseksi aika hiljaista. Ollaan vasta treenailtu istumista, maahanmenoa, sivulle tulemista, seuraamista ja paikallaan oloa. Nyt viime aikoina en ole uskaltanut treenailla ulkona ollenkaan peläten uutta pissatulehdusta. Laitoin jo anomuksen vetämään avaimesta seuran treenipaikoille, joten kunhan sen saan niin päästään treenailemaan "sisätiloihin" ja totuttelemaan samalla agilityesteisiin.