Varasin Niihaman agikentän lauantaiksi tarkoituksena tehdä Pimun kanssa jotain kivaa. Miikku pääsi onneksi mukaan, joten sain treenata myös Tuitun kanssa. Rakensin 17 esteen hyppärin, joka oli mukaelma Kokkolan kisojen ykkösten hyppäriradasta, joka oli lopulta melkein sama myös kolmosilla. Pimulle laitoin hypyt taas 35cm korkeuteen ja tällä kertaa palkkasin vain lelulla (lammaspatukka).

Otin radan ensin pätkissä niin, että palkkasin aina sopivissa väleissä. Lopuksi vielä kahdessa pätkässä koko rata. Nyt oli vauhtia rutkasti enemmän kuin viimeksi navetalla, jippii. Pimu jaksoi myös tosi hyvin keskittyä, vaikka viereiselläkin kentällä oli treenailijoita. Se ei karannut kuin pari kertaa Miikun ja Jussin luo eikä toiselle kentälle ollenkaan. Rimoja se kolisteli jonkin verran, mutta muuten meni tosi hienosti. Sain tehtyä jopa yhden persjätönkin ilman että se hämääntyi. Rata oli sellainen, että siinä sai painella lujaa vauhtia ilman turhia vääntämisiä, joten toivottavasti tästä jäi Pimulle positiivinen kokemus. Ainakin se vaikutti nyt paljon rennommalta ja into säilyi hyvin.

Menin saman radan sitten myös Tuitun kanssa ja taas tuli vahvistusta sille, että mun maxi-koiranohjaustaidot on vielä aika olemattomat. Rimat vaan kolisi kun me painettiin rataa eteenpäin. No, jotain edistystäkin toki tapahtui kun sain lopulta Tuitun menemään edes alun 4 hyppyä ilman kolinoita kun pidin suuni kiinni ja ohjauksen rauhallisena. Treeniä treeniä vaan, niin kyllä me vielä joskus kisoihin päästään...