Sinne meni, nimittäin ruutuuun! Eilen treenattiin taas Koirakoutsin hallissa ja tällä kertaa palattiin ruudun pariin. Lisäksi otettiin kaukoja ja paikkamakuu. Ruutua ei ollakaan siellä otettu toosi pitkään aikaan. Tein ensin niin, että vein Pimun kanssa kosketusalustan ruutuun ja otettiin ehkä puolimatkasta yksi toisto. Hyvin meni. Sitten Krista vaihtoi mun alustan tilalle pilttipurkin kannen ja koitettiin sillä, ja taas meni hyvin. Sitten vielä ihan pikkuriikkisellä pahvinpalalla sama, ja taas onnasi! Jihuu, ehkä tämä tästä. Voisi siis hyvin koittaa jossain vaiheessa häivyttää alusta ruudusta pienentämällä sitä.

Kaukot tehtiin kisamaisesti. Puoleen väliin asti hienosti, mutta sitten ei enää pystynyt nouseen maasta ylös ja keskeytin siihen. Toisella yriyksellä teki kaikki vaihdot, mutta vähän koomaili taas puolivälin jälkeen ja seiso-istu meni väärällä tyylillä, joten eteni vähäsen. Kuitenkin pystyi suorittamaan ja muut vaihdot oli huiput.

Lisäksi tein itsekseni seuraamisen käännöksiä ja kapulan pitämistä (metalli+normi). Paikallamakuu taas ihan onnistuneesti, kuinkas muuten. Hymy