Lauantaina käytiin tokoilemassa Liedossa ja niin vain kävi, että kolmas ALO1-tulos saavutettiin ja siten myös koulutustunnus TK1. Hymy Alokasluokassa oli 20 koirakkoa ja luokka aloitettiin yli puoli tuntia etuajassa. Pimu oli toisessa paikkamakuuryhmässä, joten ehdittiin ihan hyvin rauhoittua hallissa ennen omaa vuoroa. Pimu pääsi makoilemaan reunapaikalle belginartun viereen. Luoksepäästävyydessä se istua nökötti ihan paikoillaan, joten siitä kymppi. Makoilu sujui yhtä hyvin, kerran se siirsi toista etutassua ja olin jo melkein varma, että se nousee, mutta hyvin pysyi. Ja makasi pää ylhäällä koko ajan. Tästä myös meille kymppi.

Yksilöliikkeitä ennen yritin panostaa kaikkeni, että saan Pimun vireen tappiin. Leikittiin ja riehuttiin hirmuisesti agilityesteiden vieressä ja Pimu kävi ihan kuumana. Juostiin kehään ja lähdettiin hihnassa seuraamiseen, jossa se tuli innokkaasti ehkä muutaman metrin ja sitten alkoi lahnailu. Otsan rypistys Kaisa tarkkaili mun pyynnöstä kehän reunalta sen hännän asentoa, koska siitä sen vireen pystyy hyvin lukemaan. Oli kuulemma ihan seuraamisen alussa ollut pystyssä, mutta sitten laski nopeasti, eikä noussut enää kuin luoksetulossa. Ei nyt mitenkään pahinta seuraamista, mitä me ollaan kokeissa tehty, mutta aika surkeeta kuitenkin. Pari perusasentoakin taisi jäädä tekemättä. Hihnaseuraamisesta 7 ja ilman hihnaa 7,5. Jääviin liikkeisiin olin päättänyt jo etukäteen, että jos ei yksi käsky tehoa, niin annan toisen heti. Maahanmenossa se jäi seisomaan, mutta toisella käskyllä lakosi maahan, joten siitä 7. Luoksetulo meni ihan nappiin, siitä 10. Seisomisessa se jäi teputtamaan, joten annoin siinäkin toisen käskyn, joten siitä myös 7. Hypylle vein sen varmistellen pannasta kiskomalla, koska tuomari ei ollut siitä rokottanut muillakaan koirakoilla. Hyppy onnistui ihan OK, se vaan seisahtui tosi sivuun ja melkein ehti tulla hypyn ohi, siitä 9. Kokonaisvaikutus oli myös 9. Pisteet yhteensä 169, joten ALO1-tulos ja koulari TK1, eli meidän tämän vuoden tokotavoite saavutettu! Sijoitus oli 10.

Siihen olen tyytyväinen, että sain vihdoin varmistelemalla tehtyä suorituksen jossa ei yhtään nollaa, mutta Pimun vireeseen olen todella pettynyt. Me ollaan saatu pidettyä kunnon vire vain Ikaalisten syksyn kokeessa ja Hervannan möllitokossa. Tällä kertaa kyllä itse jännitin ehkä eniten ikinä, joten se varmasti vaikutti Pimuun aika paljon. Onneksi nyt on pitkä talvi aikaa korjata näitä ongelmia kuten myös treenata AVO-luokan liikkeet kuntoon. Katsotaan sitten jos ensi kesänä päästäisiin korkkaamaan AVO-luokka, TK2 on ehkä meidän parin seuraavan vuoden tokotavoite, eli pikku hiljaa edetään.

Agiakin ollaan treenattu ja keppien suhteen on tullut ihan hyvää edistystä kun olen pitänyt kahdessa ekassa välissä verkkoja. Tästä innostuneena ilmoitin Pimun agikisoihin, mikä ei ehkä ollut kovin järkevää... 4.12. kisataan Seinäjoella kolme starttia.