Nyt on aihetta juhlaan, me tehtiin se vihdoinkin!! Hymy 18 estettä täysin virheittä, eikä ollut mitenkään ihan perinteinen ykkösten rata, vaan oikeasti sai miettiä miten ohjaa. Uran huippuhetki koettiin siis lauantaina Hämeenkyrössä YLÖKKin kisoissa. Tuomareina kahdella radalla oli Henri Luomala ja yhdellä Anders Virtanen. Luomalan radat oli ihan liian suoraviivaiset meille, Virtasen radalla sen sijaan sai kääntää koiraa enemmän ja se sopi meille paljon paremmin.

Aamu aloitettiin Luomalan agiradalla. Todella suoraviista menoa, ainoastaan kepeille joutui kääntämään koiran tiukasti hypyltä. Muuten käännökset tehtiin putkissa. Tuota keppikohtaa pelkäsin etukäteen aika lailla. Alku lähti hyvin: hyppy, pituus, kääntö putkeen ja siitä puomille. Kontaktille jäi hyvin, mutta en malttanut rauhoittaa tilannetta kunnolla vaan vapautin aika nopeasti ja seuraava rima tuli alas. Jatkettiin putkeen, hyppy, hyppy ja putkeen. Tässä taisi kolista ainakin yksi rima alas. Sitten hyppy ja A:lle. Olin suunnitellut, että seisotan kunnolla A:lla ja otan kunnon etumatkan, jotta ehdin ohjata kepeillekäännön kunnolla. No, jostain syystä en ottanutkaan etumatkaa, vaan lähdettiin Pimun kanssa yhtä matkaa A:lta pussiin, joten mä myöhästyin auttamatta seuraavan hypyn ohjaamisesta, ja se ehti kiertää sen. Sain kuitenkin sen vielä hyppäämään oikein ja sitten kääntö kepeille. Eka yritys aloitti oikein, mutta tokan välin ohitti. 2.- noin 6. yritys samoin. Huuto Lopulta onnistui ja saatiin pujoteltua, sitten vielä muuri ja pari hyppyä niin oltiin maalissa. Päätin siellä kepeillä, että nyt en luovuta ja radalta ei lähdetä pois, ennen kun pujotellaan oikein. Onnistuihan se sitten viimein. Luulin, että meille tuli hylly, mutta koska Pimu joka yrityksellä aloitti kepit oikein, niin siitä ei tullut kieltoja vaan vain 5 kepeiltä. Saldoksi siis 20 ratavirhettä + melkein 9s yliaikaa, aika järkkyä! Onnistuttiin jopa päihittämään niukasti mun ja Nellin kauhein tulos ykkösistä. Nauru

Toinen agirata oli Virtasen käsialaa ja selkeästi monimutkaisempi kuin Luomalalla. Tälle radalle suunnittelin sellaisen taktiikan, että seisotan kontakteilla kunnolla ja otan rauhassa etumatkaa. Kepeille tultiin täysiä putkesta, joten ajattelin, että ei se niitä kuitenkaan mene, joten otetaan rata kontaktitreenin kannalta. Alussa kaksi hyppyä suoraan, ja tiukka kääntö kolmoshypylle. Moni meni vastaanottamaan hyppyjen päähän, mutta mä pelkäsin, että rima tulee alas, jos mä seison siellä, joten päätin ottaa reilusti valssilla, koska kakkoshypyn jälkeen oli hyvin tilaa isommallekin kaarrokselle. Näin kävikin, iso kaarros, mutta ei edes kolahtanut. Kolmoshypyltä neloshyppy takaa ja sitten A:lle. A:n jälkeen oli kolme hyppyä aika rinnakkain ja piti mennä niistä keskimmäiselle, joka ei ollut ihan suoraan kohti A:ta. Pimu pysähtyi hyvin ja rauhotin kunnolla tilanteen. Onneksi tein näin, sillä huomasin olevani menossa ihan väärälle hypylle ja ehdin korjata oman rintamasuunnan. Sitten hyppy ja toinen takaa ja sieltä putkeen. Ehdin hyvin valssata tässä. Putkesta kepeille täysiä. Otin vain pikkuisen haltuun ja lähetin kaukaa ja jäin katsomaan mitä tapahtuu. Se pujotteli ihan oikein ja mulle tulikin oikein kiire sen perään! Yllättynyt Sitten pituus, putki, muuri, pari hyppyä, putki ja puomille. Puomilla se jäi kontaktin yläreunalle seisomaan. Tässä sitten odoteltiinkin jonkun aikaa ennen kuin Pimu tuli oikeaan kohtaan ja sitten vasta jatkettiin renkaalle ja maalihypylle. Onneksi vaadin sen kontaktin kunnolla ennen kuin jatkoin, mietin siinä vaan, että kyllä me aikaan ehditään vaikka seistäiskin tässä jonkin aikaa. Maalissa en tiennyt meidän tulosta varmasti, en ainakaan ollut huomannut yhtään rimantiputusta, mutta silti pelkäsin, että siellä on joku tullut alas. Tulokset tuli onneksi nopeasti seinälle, ja siellä se luki: 0!!! Hymy Oltiin siinä vaiheessa kakkosena ja sijoitus piti loppuun asti. Voittaja-bortsulle hävittiin noin 4s, ja sen verran ainakin seistiin siinä puomin kontaktilla. Todella huippu rata, eikä sitä tietenkään ole videolla. PLÄÄÄH Huuto

Kolmas rata oli hyppäri ja Luomalan tekosia. Tämä ei ollut ihan niin suoraajuoksua kuin agirata. Alku meni hyvin, muutama hyppy ja putkeen, mutta sitten tuli kepit ja taas sama ongelma kuin ekalla radalla. Tällä kertaa sentään päästiin kolmannella yrityksellä pujottelemaan oikein. Sitten heitto hypylle, täysiä pussiin, putkeen ja ehdin kuin ehdinkin persjättöön putken jälkeen. Sitten hyppyjä, jotka kolisi pahasti, taisi tulla ainakin yksi rima alas. Tässä vaiheessa lopetin ohjauksen ja Pimu tuli yhdestä hypystä ohi ja meni putkeen. Sitten juostiinkin vaan maaliin. Ei oikein riittänyt tsemppi tälle radalle, varsinkin kun taas oli ongelmia kepeillä heti aluksi.

Olipahan kisat! Niin monta kertaa on tullut mieleen, että luovutan ja lopetan koko lajin, mutta nyt tuntuu niiiiiiiiiiiin hyvältä! Nauru Ei muuta kuin keppitreeniä ahkerasti ja kohti uusia koitoksia, eli Takkujen kisoja ens viikonloppuna.