Maanantaina treenattiin taas Koirakoutsilla tokoa. Aiheina oli paikallamakuu, hyppy ja mun pyynnöstä tunnari. Paikallamakuu ihan ok. Menin Pimun taakse piiloon, joten jäi ihan kieroon makaamaan. Makasi kuitenkin koko ajan, vaikka muut kävi palkkailemassa koiria ym. Hyppyä otin tällä kertaa metallin kanssa. Ekalla yrityksellä heitin tosi vinoon vasemmalle ja Pimu lähti kapulalle suoraan mun vierestä hyppäämättä hyppyä. Toisella yrityksellä sain suoremman heiton ja Pimu teki ihan hyvin. Pitänee siis treenata noita vinoja (varsinkin vasemmalle), koska todennäköisesti niin tulee mun heittotaidoilla joskus käymään kokeessakin. Sitten tunnaria. Tehtiin sellainen, että väärät oli melko hajallaan ja oma siellä reunassa. Onnistui!! Haisteli muita, mutta ei koskenut ja toi oman. Yritettiin toisen kerran, mutta sitten oli kierrokset jo ylhäällä ja toi ensin pari väärää ennen kuin malttoi haistella oman. Näitä ei näköjään saisi nyt tehdä enempää kuin yksi toisto. Saatiin vinkiksi koittaa myös ihan vaan kahdella kapulalla oman löytämistä.

Eilen lepäiltiin kotona, tai no kävi Pimu hakutreeneissä ja sen jälkeen vielä juoksulenkillä Jussin kanssa. Illalla otin pikaiset tokottelut sisällä. Ensin tunnaria. Päätin koittaa kahdella kapulalla. Pimu oli tosi hyvässä mielentilassa, koska herätin sen suoraan päiväunilta treenaamaan ja malttoi haistella hyvin. Tein ehkä viisi toistoa ja joka kerta löytyi oma! Huippua! Hymy Sitten kaukoja. Ensin hinkattiin tekniikkaa tosi lähellä ja sitten koitin kisamaisen sarjan noin parin metrin päästä. Teki mun kriteereillä ihan superhyvin! Ehkä pikkuisen saattoi pompsahtaa jossain vaihdossa, mutta muuten pysyi kasassa. Vielä loppuun liikkeestä istumista jonkin verran. Kyllä sekin pikku hiljaa on alkanut nopeutumaan.

Pieni yhteenveto VOI-liikkeistä ja missä nyt mennään:
Paikallamakuu: Ei ongelmia
Seuraaminen: Treenataan ihan liian vähän, mutta ei suurempia ongelmia
Liikkeestä istuminen: Vaatii vielä pienen vartaloavun, jotta istuu täpäkästi
Luoksetulo: Ihan vaiheessa. Maahanmenoa ei olla otettu ikinä, seisomista opetellaan uudestaan
Ruutu: Tehty lähinnä ruutuun juoksemista. Juoksee ruutuun jos näkee kun lelu viedään, muuten epävarma. Liikkeen loppuosaa treenattu erikseen, eikä ongelmia. Ei osaa vielä liikettä kokonaisuudessaan.
Tunnari: Epävarma, mutta jos malttaa haistella, osaa tuoda oman. Tehty vain lyhyeltä matkalta, eikä vielä liikettä kokonaisuudessaan
Hyppynouto: Ei ongelmia
Metalli: Pientä kilistelyä, mutta osaa muuten
Kaukot: Parista metristä pystyy tekemään