VOI-luokan liikkeitä treenaillaan ahkerasti. Ruutua on tehty viimeksi joskus ihan pentuna ja nyt sitä on palauteltu mieleen omassa pihassa. Hyvin löytyy pitkältäkin matkalta. Kaukojen istu-seiso ja maahan-seiso -vaihtojen tekniikkaa on treenailtu melkein joka päivä. En ole ihan vielä päättänyt käskyjä ja käsimerkkejä kaikkiin vaihtoihin, joten pistetään tässä vaiheessa nyt tekniikat ensin kuntoon. Metallinoutoa koitettiin eilen Koirakoutsin treeneissä ekaa kertaa vierailla kapuloilla vauhtinoutona ja lopulta saatiin kapulat haettua melko hyvin. Ekalla yrityksellä Pimua ällötti niiiiiin paljon ja se yritti kaikin keinoin päästä tilanteesta pois. Tosi pitkään pyöri kapulan vieressä, mutta en luovuttanut ja vaadin vaan sitä tuomaan sen. Lopulta suostui nostamaan kapulan ja toi sen mulle. Toinen yritys meni jo paremmin, mutta edelleen sitä selvästi inhotti ja kapulan nostaminen kesti ja kesti. Tehtiin vielä kolmas toisto toisella kapulalla ja se sujui jo paljon paremmin. Itsekseni olisin varmaan luovuttanut jo ekan noudon kohdalla, mutta onneksi oli fiksumpi vieressä neuvomassa. Taas Pimu meni muka lukkoon, mutta kuitenkin pystyi toimimaan kun vaan vaadin sitä tekemään loppuun asti. Tunnarikapulaa on taas piiloteltu omassa pihassa ja ihan hyvin löytyy ruohon seasta. Pikku hiljaa täytyy varmaan sitäkin alkaa vaikeuttaa.

Agia treenattiin viime viikolla kahteen otteeseen. Torstaina normitreeneissä tehtiin pieni radanpätkä, mutta meillä se kaatui heti alussa kepeille. Ei vaan mennyt oikeaan väliin, ihan uusi virhe kun meni koko ajan kakkosväliin. Meni niiiiiin hermot, että oli pakko lopettaa siihen kun verkkokaan ei ollut mukana. Lopuksi tein vielä koko rataa medihypyillä kepeiltä eteenpäin ja ihan kivasti meni, ei yhtään rimaa alas. Koko treenien ajan satoi ja kentällä oli pahoja lätäköitä. En tiedä paljonko se vaikutti keppiongelmiin. Pimuhan inhoaa sadetta tällä hetkellä tosi paljon, mikä johtuu varmaan sen lyhyestä turkista. Ennen se ei ole sateesta välittänyt, mutta nyt kun ei ole kunnon turkkia, se luimistelee pienimmästäkin pisaroinnista. Lisäksi kävin lauantaina tallilla itsekseni ja laadin radan tosi pitkillä esteväleillä sisältäen A:n ja puomin. Otin ensin kontakteja erikseen ja vahvistin vapautuskäskyä. Pimu meni kontaktit radalla ihan sikahyvin, ei varastellut yhtään. Yllättynyt Palkkasin satunnaisesti ehkä puolet kontakteista. Kepit meni myös tosi hyvin nyt. Pitkistä esteväleistä johtuen rimat ei pysyneet alussa hyvin, Pimu ponnisti taas ihan mistä sattuu (eli liian kaukaa) ja rysäytteli ihan päin hyppyjä. Lopulta kun suurimmat höyryt oli päästetty, se alkoi keskittyä hyppyihinkin paremmin. Vitsi kun saisi tuon ponnistuspaikkaongelman ratkaistua. Välillä siihen auttaa se, että en sano sille ollenkaan hyppykäskyjä, ohjaan vaan. Lopuksi otettiin vielä keppejä täydestä vauhdista putken kautta ja onnasi joka kerta.

Kauhea kisakuume! Päätin ilmoittaa Pimun 2.10. Hyvinkäälle kisoihin. Siellä on tarjolla harvinaista herkkua, eli kaksi hyppäriä ja yksi agirata. Ilmoitan sen kaikkiin, mutta agiradalta otan pois jos tekee huonon kontaktin. Tosin Hyvinkään hallissa on kuulemma nykyään eri matto, joka on ollut liukas nopeille maxeille. Katsotaan pysyykö Pimu siellä pystyssä ja jos ei, niin tietääpähän olla menemättä sinne enää. Muuten meillä on syksylle varattu koulutuksia jo aika monelle viikonlopulle. 8.-9.10. päästään Lotta Vuorelan koulutukseen, 29.10. Teemu Linna, 30.10. Tuulia Liuhto ja 5.11. Juha Orenius. Lisäksi yritetään päästä Tamskin järkkäämälle Vapun hyppytekniikkakurssille joulukuun alussa.