Tällä kertaa pääasiallinen oppi oli se, että älä palkkaa koiraa repusta ryhmäliikkeiden jälkeen ja jätä reppua siihen kehän viereen näkyville. HuutoKäytiin siis sunnuntaina Huittisissa tokoilemassa, tuloksena 147,5 pistettä ja ALO2-tulos. Tuomarina oli taas Tiina Heino, joten ainakaan sitä ei tarvinnut jännittää. Me kisattiin numerolla 2 ja katsoin osallistujalistasta, että jouduttaisiin makoilemaan bortsun ja lapparin välissä. Lapinkoirasta en ollut kovin huolissaan, mutta aloin sitten pälyilemään, että minkälainen bortsu viereen olisi tulossa, ja ilmeni, että kyseessä on mustavalkoinen työlinjaisen näköinen narttu. Great. Ennen kehää menin tarkoituksella Pimun kanssa seisoskelemaan noin 5 metrin päähän tästä bortsusta totuttamaan Pimua. No tämä toinen bortsu aloittikin kiivaan tuijottamisen ja murisemisen saman tien. Onneksi Pimu ottikin vaan ihan rennosti ja makoili mun jaloissa, mutta hieman alkoi pelottamaan mitä paikallamakuusta tuollaisen vieressä mahtaa tulla. Tuomari alkoi sitten suorittaa kehäänmenotarkistusta ja tämä bortsu veti sitten kauheat raivarit tuomarille, eikä rauhoittunut millään. Se ei sitten onneksi päässyt kehään, joten me päästiin reunapaikalle makoilemaan.

Pimu oli taas ihan superhieno luoksepäästävyydessä. Hymy Se nökötti ihan liikkumatta paikoillaan, joten siitä meille 10. Paikallamakuu sujui myös hyvin, muuten se makasi pää ylhäällä, mutta ihan viime hetkillä se laski pään alas ja siirsi toista etujalkaa. Tästä huolimatta satiin makoilustakin 10. Olin niin hyvissä fiiliksissä, että juostiin kehästä vauhdilla treenirepulle ja annoin sieltä Pimulle makkaraa. PAHA VIRHE!! Paikallamakuu tehtiin kolmessa ryhmässä, joten meillä oli hieman aikaa ennen yksilöliikkeitä, joissa siis oltiin ensimmäisiä. Kävin kentän päädyssä ottamassa ihan pikkuisen seuruupätkän ja jäävät liikkeet. Tällä kertaa se ei meinannut mennä maahan, mutta meni kuitenkin toisella käskyllä. Leikitin sitä vielä juuri ennen kehää ja yhtäkkiä olikin sitten meidän vuoro.

Hihnassa seuraaminen aloitettiin todella kököstä paikasta, nimittäin melkein suoraan päin hyppyä ja mentiin vain ehkä metrin päästä hypystä ohi. Pimu kyttäsi sitä hyppyä koko ajan, enkä saanut sitä kunnolla tulemaan mukaan. Juoksupätkässä se vasta tuli kunnon seuraamisasentoon ja siitä eteenpäin menikin ihan OK, mutta lopussa käveltiin kohti treenireppua (joka siis oli ehkä 10m päässä kehästä) ja Pimu meni ihan vallattomaksi. Yritti selvästi lähteä sinne, ja siinä vaiheessa tajusin, että koe menee ihan pilalle. Tästä liikkeestä meille kuitenkin 7. Liikejärjestystä oli vähän muutettu, joten seuraavaksi tuli liikkeestä maahanmeno, joka tehtiin suoraan treenireppua päin. Pimu lähti tosi epämääräisesti seuraamaan ja jäi ekalla maahan-käskyllä seisomaan. Annoin toisen käskyn ja näin että se alkoi laskeutua, joten lähdin sitten vain kävelemään eteenpäin. Kun käännyin, niin se seisoi. Otsan rypistys Oli kuulemma laittanut vain kyynärät maahan ja noussut siitä sitten ylös. Tämä liike meni siis nollille.

Seuraavana oli luoksetulo, joka tehtiin myös treenirepun suuntaan ja itse seisoin melkein kehänauhalla asti. Pimu lähti tulemaan ihan hullua kyytiä ja painoi täysiä musta ohi. Olin ihan varma, että se juoksee repulle asti, mutta kääntyikin sitten viime hetkillä ennen kuin olisi mennyt kehästä pihalle ja tuli sivulle! Aivan käsittämätön suoritus, meidän vahvin liike ja ihan plörinäksi meni sen repun takia. Saatiin tästä kuitenkin 8,5. Sitten liikkeestä seisominen ja onneksi vaihdettiin hieman suuntaa. Tämä onnistui muuten hyvin, mutta Pimu ei pysähtynyt heti, vaan hiipparoi pikkuisen mun perään. Saatiin 7, mikä on tosi hyvin ottaen huomioon, että vielä viikko sitten se ei osannut liikettä ollenkaan.

Tähän väliin tuli sitten ilman hihnaa seuraaminen. Treenireppu kummitteli edelleen pahasti Pimun mielessä ja aina kun käännyttiin pikkuisenkin siihen suuntaan, se oli ihan kuutamolla ja lähdössä meneen. Selvittiin kuitenkin 7:lla tästäkin liikkeestä, vaikka tuntui ettei se ollut ollenkaan kuulolla. Vielä oli vuorossa hyppy, ja edellisestä kerrasta viisastuneena kuskasin Pimun pannasta hypyn luo. Hyppy meni hienosti! Tosin istumaan meno kesti tosi kauan ja ehdin sanoa sille toisen käskyn. Saatiin kuitenkin tästä 9. Kokonaisvaikutus oli 8 kaikesta haahuilusta huolimatta ja loppupisteet 147,5 ALO2.

Nyt harmittaa se reppuhomma ihan hirveästi, varsinkin kun se oli muuten tosi hienosti kuulolla ennen kehää. Liikkeestä maahanmeno meni just sen takia nollille ja muutenkin tuntui, että en saanut Pimuun mitään kontaktia. Liikkeiden välissäkin jouduin pitelemään sitä kiinni ettei se lähde juoksemaan repulle. Voi itku, mutta kyllä se taas varmasti itsestä tuntui paljon enemmän kaaokselta kuin miltä se näytti. En olis ainakaan uskonut, että noinkin hyvät pisteet voi tuollaisella haahuilulla saavuttaa. Parin viikon päästä on sitten seuraava koe, joten ei muuta kuin treeniä vaan ennen sitä.

Ai niin ja olihan Pimulla synttäritkin viime viikolla! Nyt sitä ollaan olevinaan ihan jo aikuinen koira, mutta en tiedä missä se näkyy... Synttäripäivän agitreenit meni kyllä oikein hyvin, että ehkä se siitä kehittyy pikku hiljaa.