Vitsi kun alkaa tulla motivaatiota vähän joka asiaan enemmän heti kun päivät pitenee. Tälläkin viikolla ollaan päästy joka päivä töiden jälkeen tekemään pitkä metsälenkki, kun vielä puoli seiskankin aikaan näkee jotain. Vielä kun lähtis lumet takapihalta, niin pääsisi toteuttamaan treeni-ideoita. VOI-luokan korkkaukseenkin on jo päivämäärä päätettynä. Nauru

Maanantaina Koirakoutsilla tehtiin paikallamakuuta ja -istumista, luoksetuloa ja tuttuun tapaan hinkkailin kaukoja itsekseni. Makuussa oli nyt häiriötä, eli lelut lenteli sinne tänne. Pimua ei kyllä näillä pysty hämäämään edelleenkään. Istumista tehtiin niin, että jäätiin ihan koiran eteen ja palkkailtiin siitä, mutta tämä ei sopinut Pimulle yhtään. Se oli tosi levoton ja nyki koko ajan joka suuntaan, kun yritti keksiä miten palkan saa. Ei siis tällaista treeniä enää, se jää paljon rauhallisemmin istumaan jos vaan lähden itse piiloon tai johonkin kauemmaksi. Luoksetulon stoppeja tällä kertaa sekä käsi- että suullisen käskyn kanssa. Luultavasti otan tähän sittenkin käsimerkin "viralliseksi" käskyksi, koska se pysää niin paljon paremmin käsimerkistä. Superhienoja stoppeja kyllä teki ja myös maahanmenoja, joita ei olla edes paljoa otettu. Kaukot etenee edelleen ja varsinkin seiso-maahan -vaihto on nyt superhieno vähän kauempaakin! Takapomppu on jäänyt kokonaan pois, kun vaihdoin käsimerkin. Vähän kilisteltiin metallikapulaakin pitkästä aikaa.

Keskiviikkona Hannan treeneissä oli tekniikkapäivä. Välistävetoja ja takaakiertoja neljällä rinnakkaisella hypyllä, jotka piti tehdä sekä etuperin että peruuttamalla, joten melkein joutui jo luovuttamaan etukäteen. Välistävedot sain jotenkin onnistumaan peruuttamalla, mutta etuperin ei sitten mitenkään. Takaakierrot on meille helpompia, joten siinä ei mitään suuria ongelmia. Tänään päästään vielä agsailemaan valkkuryhmän treeneihin.

Seuraaviin agikisoihin ollaan jo ilmottu. Mennään 18.3. Kirkkonummelle mun ja Pimun suosikkituomareiden Jalosen&Viitasen radoille. Tähän mennessä saldona meillä näiltä kahdelta on 3x5, 2x10 ja 2xhyl, joten hyvin tuntuu heidän radat meille sopivan. Hymy