Olipahan taas haahuilutokoa eilen Ylöjärvellä. Kahden edellisen kokeen hyvästä vireestä ei ollut tietoakaan, mutta saatiinpahan nouto onnistumaan ja huvittavinta oli, että siitä tuli meille parhaat pisteet. Tuomarina oli Jari Salokanto, josta en etukäteen tiennyt mitään, mutta ei kovin vakuuttava kuva jäänyt. (kyllä kai tuomarin nyt pitäis tietää saako VOI-luokan ruudussa antaa käsimerkin vai ei...) Liikkeiden välillä tuli vielä tooooodella pitkät analyysit joka asiasta, joten ei ehkä tälle tuomarille enää mennä ellei ole pakko.

Paikkamakuussa oltiin malin ja chesapeakelahdennoutajan välissä ja ihan ok Pimu suhtautui näihin. Tuomari piti piiiiitkän puhuttelun ennen paikkamakuuta ja Pimu hermostui jo tässä ekan kerran. Ei millään olis malttanut istua ja lösähti pari kertaa maahan ja jouduin korjailemaan asentoa muutenkin. Kun vihdoin ja viimein liike alkoi, Pimu ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Toisella onneksi meni. Ennen kuin ehdittiin piiloon rivin päästä lähti yksi koira, mutta muut pysyi koko ajan. Saatiin 8 kaksoiskäskystä. Todella ärsyttävää, koska muuten se olis ollut kymppi.

Meidän vuoro oli puolessa välissä luokkaa ja odoteltiin omaa vuoroa ihan rauhassa kehän vieressä. Otin ihan pikkuseuruita edellisen koiran aikana ja muuten vaan yritin pitää Pimun rauhallisena. Hengailtiin taas ilman hihnaa ja tällä kertaa päästiin ihan nätisti kehäänkin ilman ylimääräistä haahuilua. Ennen seuraamista Pimu katseli kehän vieressä olevaa pöytää, jossa oli kapuloita ym. tarvikkeita. Hieman jouduin huomauttamaan (taas polvella "potkimalla") ennen liikettä, mutta en kehdannut kovin kauaa siinä odotella ennen kuin sanoin valmis. Lähti lahnamaisesti ja taisi jätättää välillä aika paljonkin. Pidin katseen eteenpäin, joten en oikein tiedä miten se siellä tuli. Juoksuosuus oli varmaan ainoa pätkä, johon itse olin tyytyväinen. Käännökset ihan p:stä ja yhdessä vaiheessa se jäi tuijottamaan jotain meidän autolla päin ja samaan suuntaan se tuijotteli koko loppukokeen ajan. Luuli varmaan, että joku käy varastamassa sen palkan tms, vaikkei palkka edes ollut siellä. Haahuilun tuloksena seuraamisesta 7.

Liikkeestä maahan lähti jo paremmin seuraamaan, mutta ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Onneksi huomasin katsoa ja annoin toisen käskyn tosin toooooosi myöhässä. Ajattelin, että se meni nollille, mutta jollain munkilla tästä tuli 5. Luoksetulossa pysähdys valui aika paljon ja loppuosuuden tuli ravilla, joten saatiin 7. Seisominen meni jo paremmin, tosin hieman kääntyi taas kun menin taakse, joten saatiin 8, mutta tässä vaiheessa Pimu alkoi jo joten kuten toimia niin kuin pitää. Nouto oli mun mielestä vähän huono, pieni pelleily kapulalla ja tuli osan matkaa ravilla takaisin, mutta saatiin 9,5. Näitä pisteitä en ihan tajunnut, mutta hyvä näin. Hymy

Sitten kaket. Tosi monella AVO-koiralla oli vaikeuksia nousta istumaan ja niin Pimullakin. Eka vaikeus oli tosin alun maahanmeno, meni vasta toisella käskyllä (ihan samoin kuin paikkamakuussa). Ekaan istumiseen vaati kaksi käskyä, mutta muuten meni hyvin. Tästä 7. Sitten vielä hyppy ja tässä kohtaa Pimun häntäkin alkoi jo nousta ja selvästi vire parani loppua kohden. Teki mun mielestä hyvän hypyn, mutta en tiedä mistä piste lähti, eli saatiin 9. Kokonaisvaikutus 7,5 joten ei kovin vahvasti mennyt tuomarinkaan mielestä. Luokassa tuli vain yksi ykköstulos ja Pimu tuli lopulta kolmanneksi, joten palkinnoille sentään päästiin.

Eniten jäi harmittamaan paikkamakuu ja liikkeestä maahanmeno, koska niistä oltais voitu hyvin saada kympit (ja sitä myöten ykköstulos). Nyt pitää vaan pohtia mikä meni pieleen valmistautumisessa. Lauantaina käytiin Tamskin kisatreeneissä tekemässä seuraaminen, kaukot ja nouto. Siellä menin ihan samoilla valmistautumisilla kehään ja tehtiin tosi loistava pitkä seuraaminen. Ärsyttävää, ettei sama voinut onnistua sunnuntaina. Myös muut liikkeet meni hyvin lauantaina, mutta paikkamakuussa vaati silloinkin kaksi käskyä maahanmenoon. Tämä on nyt joku ihan uus ongelma, jota tarvii treenata.

Ollaan me aksattukin. Viime torstain treeneissä yllätyin ihan itsekin miten hyvin rimat pysyi ahtaissa päällejuoksu/takaakierto/tvist-kohdissa. Kepitkin onnasi kaksi kertaa ihan ilman mitään apuvälineitä ja samoin keinulle pysähtyi nätisti. Perjantaina käytiin tallilla treenaamassa kontakteja, hyppytekniikkaa ja kepit. Aloin treenata kontaktivapautusta puomilla Elinan ohjeiden mukaan ja ehkä jotain edistystä saatiin aikaan. Aluksi ei lähtenyt vapautussanalla millään, mutta vähitellen alkoi mennä jakeluun. Täytyy nyt vaan itse pysyä johdonmukaisena ja vapauttaa AINA vain vapautussanalla ja liikkeessä (eikä liikkeellä). Hyppytekniikasta tehtiin etäisyyden arviointia ja okseria yksittäin. Hienosti osasi katsoa montako laukka-askelta pitää ottaa ja okserikin meni ihan puhtaasti. Loppuun vielä kepit suoraan täydestä vauhdista ja iltaruoka palkinnoksi. Hyvät treenit. Hymy

Aloin eilen jo miettiä, että käydäänkö me sittenkään hakemassa koularia vai pistettäiskö toko nyt kisatauolle. Olis kiva nyt ihan pian käydä koittamassa vielä AVO-luokkaa, mutta näillä näkymin mä en ehdi kokeeseen ennen lokakuuta ja sinne on niiiiin pitkä aika. Joka tapauksessa aletaan nyt oikeasti treenata ruutua, tunnaria, kaukojen seisomista ja metallikapulan pitämistä. Liikkeestä istumisen otan vasta sitten kun on ihan varma, ettei me enää mennä AVO-luokkaan. VOI-luokan liikkeissä meillä riittää työmaata pitkäksi aikaa. Täytyy yrittää bongailla jotain koulutuksiakin, ettei mennä ihan metsään.