Kokkolan reissusta jäi tosi hyvä mieli, siis sunnuntaista. Muina päivinä tuli vähän kaikkea, mutta sunnuntain radat oli niiiiiiin hyvät ja me pujoteltiin oikein molemmilla radoilla! Tuomareina KLAGissa oli Jarmo Jämsä ja Pertti Siimes. Jämsän radat oli kyllä melko vaikeat ykkösille, eikä Pertin radatkaan helpot, mutta niistä tykkäsin enemmän. Nollia tuli kyllä todella vähän ykkösissä koko viikonloppuna.

Perjantaina aloiteltiin Jämsän agiradalla, jolla saatiin ylitettyä meidän edellinen huipputulos. Nauru Kepit jouduttiin menemään ehkä viiteen kertaan, kun aina jäi viimeinen väli menemättä, mutta sinnikkäästi vaan yritin. Lopulta tosin korjasin välin siinä kohdalla törkkimällä. Lisäksi tuli rimoja alas, joten tulokseksi 32,98... Mutta tulipahan tulos. Tämän jälkeen otti kyllä kepit niin pahasti päähän, että en tiennyt mitä odottaa loppuviikonlopulta.

Lauantaina kisattiin ensin Jämsän agirata ja sitten Siimeksen agirata. Ekasta radasta ei jäänyt kyllä mitään muistikuvaa, en tajua miten näin oon unohtanut sen? Yleensä muistan kaikki radat pitkään. Hylly sieltä kuitenkin tullut, ei mitään havaintoa mistä. Siimeksen radalla tuli alussa rima alas ja sitten A:n jälkeen kun piti kääntyä tiukasti oikealle putkeen, olin taas kääntyneenä Pimuun päin kontaktilla ja se sinkosi vasemmalle hypylle. Kepit toisella yrityksellä oikein ja lopussa rysäytettiin vielä pari rimaa alas. Ei kovin vakuuttavaa menoa siis.

Sunnuntaina sitten vielä Siimeksen agirata ja Jämsän hyppäri. Eka rata meni ihan sikahienosti! Lopussa oli vaan sellainen kohta, jossa piti ehtiä joko valssaamaan tai sitten osata viskileikkaus tai pyörittää koira siivekkeen ympäri, jolloin kepeille tuli vaikea kulma. En saanut tutustumisessa päätettyä mitä tässä teen, joten siihen se sitten kosahti. Pimu tuli koko radan upeasti, eikä rimat edes kolisseet. Tässä kohdassa sitten ohjaus levisi, kun en ollut ihan varma mitä teen, ja Pimu rysäytti ihan päin yhtä hyppyä. Jatkettiin kuitenkin vielä hienosti kepeille ja pujoteltiin oikein! Vielä viimeinen rima tuli jostain syystä alas, joten kympillä maaliin ja kolmas sija! Hymy Tämä oli kyllä niiiiiiin hieno rata!

KLAG päätettiin jälleen kerran hyppärillä, joka vaikutti kivalta. Kepit oli hankalasti kohti ei mitään, ja koira piti saada sieltä käännettyä melko tiukasti seuraavalle hypylle. Meidän leiri sattui vielä olemaan juuri siellä keppien päässä, joten käskin kaikki kaverit sinne istumaan ja olemaan targettina Pimulle, jotta pujottelee loppuun. Nauru Alussa tuli yksi rima alas kun kävin kulmaamassa hypyn takana suoremman linjan oikeaan putken päähän. Kepit meni huipusti! Aloitti oikein ja pujotti loppuun, jippiii! Sitten tuli koko radan pahin kohta, jossa oli toisella puolella ansahyppy ja toisella puolella väärä putken suu ja koira piti saada näiden kahden välistä sihdattua oikeaan putkeen. Varoin hyppyä liikaa ja vedin Pimun väärään putkenpäähän. Tästä kuitenkin jatkettiin hienosti maaliin ja lopun valssailussakaan ei tullut yhtään rimaa alas. Huippua! Video löytyy täältä:

Seuraavia kisoja joudutaan odottelemaan pari viikkoa, mutta agifiilikset on nyt niin hyvät, että heinäkuun lopussa/elokuussa kisataan varmasti paljon.