Sunnuntaina järjestettiin Tamskin Tallin avajaiset möllikisojen merkeissä ja tottakai käytiin siellä sitten korkkaamassa möllikisaura Pimun ja Tuitun kanssa. Hymy Möllirata ei ollut kovin vaikea ja rimat vain 50cm, mutta loppusuora aiheutti etukäteen harmaita hiuksia. Ihan lopussa oli tiukka käännös maalliin ja ihan lähekkäin kolme hyppyä, ja kaiken lisäksi jossain kohtaa loppusuoraa olisi vielä pitänyt päästä vaihtamaan puolta. Päivä oli loskainen, joten hallin alusta tuli tosi liukkaaksi kastuessaan.

Ensin starttasin Pimun kanssa. Alun 5 hyppyä meni tosi hienosti ja päästiin vielä suoran putken ja hypyn kautta puomille asti aivan nappiin. Puomilta piti kääntyä 90 astetta hypylle, joka oli tosi lähellä puomin päätä. Tilaa oli niin vähän, että Pimu alitti tämän hypyn. Uudella yrityksellä päästiin kuitenkin yli ja jatkettiin A:lle, putkeen ja muurille. Sen jälkeen aukeni loppusuora, jossa sitten sekoiltiin jonkin verran. Vedätin ja yritin ohjata tosi kaukaa, kun yritin epätoivoisesti kiirehtiä valssaamaan johonkin väliin, mutta ei se onnannut ja Pimulle tuli kieltoja. Olisi pitänyt ottaa vaan rauhassa ja ohjata kunnolla kaikki hypyt. Sitten tosin olisi lopussa tulllut ongelmia, mutta oltaispahan päästy edes suurin osa hypyistä kunnialla. Pimulle tuli lopulta tulokseksi 20, joten ihan OK tulos ekoista kisoista. Hymy Eikä meidän rata kuulemma muiden mielestä ollut näyttänyt yhtään niin kauhealta kuin miltä se itsestä tuntui. Siitä olen tosi tosi ylpeä, että Pimu ei ottanut yhtään häiriötä väenpaljoudesta ja muiden koirien haukunnasta vaan keskittyi täysillä tekemään hommia. Cool Hieno pikkuinen, eikä yhtään rimaa tippunut!

Pimun jälkeen oli yksi koira välissä ja sitten startattiin Tuitun kanssa. En ehtinyt ennen starttia siis juurikaan valmistella sitä, mutta ei se haitannut. Tuittu oli ollut vähän surkeena kun Miikku oli sen hylännyt, mutta innostui kuitenkin kun huomasi agiesteet. Tuitun kanssa mentiin myös tosi hienosti puomille asti ja vielä sen jälkeinen hyppy, mutta sitten se karkasi ylimääräiselle hypylle kun en uskaltanut ottaa sitä tarpeeksi tiukasti haltuun. Jatkettiin A:lle, putkeen ja muurille ja suoritettiin lähes samanlainen sekoilu loppusuoralla kuin Pimun kanssa. NauruTuittu taisi ainakin hypätä yhden hypyn väärään suuntaan ja pari rimaa taisi tippua. Tulokseksi tuli 35 (2xhyl + 15), hyllystä sai siis 10 virhettä. Tuitun aika oli jonkin verran nopeampi kuin Pimun, mutta radoilla tuli niin paljon sekoilua, ettei niitä oikein voi verrata. Harmi, kun se loppusuora oli niin vaikea, muuten olisi tullut molemmille paljon paremmat tulokset.

Ennen möllejä käytiin lauantaina pikaisesti navetalla treenaamassa. Tarkoitus oli ottaa pituutta muutamaan kertaan, jos sellainen olisi sattunut olemaan mölliradalla. No eipä sieltä navetalta enää löytynyt koko pituutta, että jäi sitten treenaamatta. Otettiin keppejä sen sijaan, ja ne alkaa jo näyttämään aika lupaavalta. Aluksi onnistui ehkä joka viides yritys, mutta onnistumisprosentti alkoi mukavasti kasvaa kun vähän aikaa treenattiin. Virheet tuli pääsääntöisesti aloituksessa. Jos Pimulla on liikaa vauhtia, se sujahtaa tokaan väliin tai sitten ei ehdi jossain välissä ajoissa kääntämään itseään seuravaaan väliin. Vielä ei yhdistetty mitään muuta estettä keppien yhteyteen, odottelen vielä, että ne alkaa sujumaan noin 80% varmuudella.

Tämän viikon lauantaina olisi seuraavat möllikisat Nokian hallissa, sinne olisi tarkoitus lähteä Pimun kanssa. Tuittunen menee tällä viikolla leikattavaksi, joten sen kanssa tulee nyt pakollista treenitaukoa.