Eilisen epikset olikin harmillisesti peruttu keinonurmen asentamisen takia, mutta joulupäivänä kuitenkin käväistiin treenaamassa pikaisesti navetalla. Tehtiin ensin keppejä, tällä kertaa heti yhden hypyn kautta. Täydestä vauhdista ei meinannut aloitukset onnistua millään, joten jouduin ottamaan hypyn jälkeen Pimun kunnolla haltuun ennen kepeille lähetystä. Saatiin tosi monta onnistunutta suoritusta molemmilta puolilta, ja Pimu pujotteli joka kerta loppuun asti, vaikka tällä kertaa ei ollut edes palkkaa keppien päässä odottamassa. Meni sen verran hienosti, että tästä eteenpäin aiotaan mennä kepit myös treeneissä radalla, tähän asti kun ollaan jätetty ne suosiolla kokonaan väliin.

Kontakteista mentiin ensin keinua pitkästä aikaa ja sitten puomia ja A:ta. Annoin keinun rämähtää joka kerralla ihan vapaasti, eikä se tuntunut Pimua haittaavan. Me ei olla keinua treenattu muistaakseni muutamaan kuukauteen, ja siihen nähden meni tosi hyvin. Pysäytin sen käskysanalla alakontaktille, jonne myös palkkasin. Täytyy vielä pohdiskella olisiko tähän jotain järkevämpää tyyliä, vai jatketaanko näin. Nyt se tuntui pysähtyvän hieman liian ylös kuin mitä olisin halunnut. Puomilla Pimu pysähtyi nyt tosi hienosti käskysanalla. En palkannut sitä kontaktille ihan joka kerta, mutta silti se jäi sinne hienosti. "Oikea" kohta on tässäkin hieman hakusessa, se tuntuu nyt jäävän seisomaan kaikki neljä tassua kontaktipinnalla, kun ehkä haluaisin sen etutassut maahan. No, tätäkin ehtii vielä säätää, pääasia että pysähtyy käskystä. A:lla pysähtyminen on hitusen hankalampaa, mutta onnistui melkein joka kerta, joten ihan Ok sekin meni. Näin ajattelin jatkaa tästä eteenpäinkin.

Kohta olisi sitten vuoden vaihtuminenkin edessä. En ota nyt mitään riskejä vaan lähdetään hyvissä ajoin torstaina pakoon raketteja maaseudun rauhaan sukuloimaan. Yksittäiset pamahduksethan Pimu kestää ihan hyvin, mutta jatkuva räjähtely voi olla sille liikaa. Uudenvuodenpäivänä olisi ollut epikset, mutta ei taideta vielä silloin uskaltaa tulla takaisin ihmisten ilmoille.