Ja ihan itse sain ne rikottua KLAGissa. Siellä olin jostain syystä aika lepsu kontakteilla, enkä vaatinut joka radalla kunnon pysäytystä. Seuraukset oli nähtävissä eilen Eteläpuiston epiksissä, jonne lähdin nimenomaan palkkaamaan kontaktit kisatilanteessa. Jouduttiin sitten ottamaan muistaakseni molemmilla radoilla sekä puomi että A uudestaan, kun hieman lipsui... Toisella yrityksellä olikin sitten ihan hyvä suoritus.

Pimu osallistui sekä mölli- että agiradoille. Mölliradan menin myös Nellin kanssa, joten en sitten jaksanut tutustua rataan toista kertaa, vaan menin Pimun kanssa melko kylmiltään. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut vähän miettiä linjoja maxi-koiran kannalta, mutta olin menossa vaan tekemään ne kontaktit, niin se jäi sitten. Muuten Pimu meni oikein hyvin, mutta kahdessa kohdassa oli samanlainen hypyltä putkeen meno kuin KLAGin hyppärillä ja molemmilla kerroilla vedin taas liikaa ja Pimu tuli väärään päähän. En vaan näköjään saa tällaista kohtaa onnistumaan. Lähtö oli oikein hyvä, ei häröillyt yhtään, vaikka kaiuttimetkin oli suoraan takana.

Osallistuttiin myös kisaavien radalle. Sinne kävin suunnittelemassa oikein ohjauskuviotkin tarkasti, vaikka pääasiassa halusin vaan tehdä ne kontaktit ja saada Pimun menemään kepit. Kepit oli melko alussa ja ne meni oikein heti kerrasta! Niin huippua! Tämän jälkeen loppurata olikin melko kaaosta, mutta pääasia että kepitti. Hymy Radalla oli mm. pöytä, jota ei osattu kerrasta ja muut kontaktit meni kunnolla siis vasta toisella yrityksellä. Lähtö oli edelleen hyvä, toivottavasti en saa sitä enää pilattua.

Väliajoilla tokoilin pienesti agikentän vieressä. Otin mm. pitkän seuraamisen, jäävät liikkeet, luoksetulon ja kaukot ilman välipalkkoja. Hienosti pysyi vire ja häntä oli ylhäällä seuraamisessa. Hitsi kun tällaisen vireen saisi vielä kokeisiinkin. Kaukot oli kyllä melkoista venkoilua. Nyt ilman karvoja näkee vielä turhankin selkeästi miten kiemurassa koira on...