... eli huhtikuu pilalla. Huuto Lauantaina kun päästin koirat takapihalle pissalle, huomasin, että hankeen ilmestyi oudon punertava läntti. Tarkempi tutkimus osoitti, että eräs bc juoksee. Voihan plääh. Olisi nyt vielä viikon pidätellyt, niin oltais päästy Oulun kisoihin. Mulla oli muitakin kisasuunnitelmia Pimun varalle, mutta ei voi mitään. Toukokuussa sitten taas jatketaan. Olihan tämä jo ihan odotettavissakin, mutta silti toivoin, että päästäisiin edes Ouluun.

Viime torstain agit oli aika järkyt. Kepit sentään onnistui ja rimat pysyi kaikki ylhäällä (oli vaan 45cm), mutta kaikki muu olikin yhtä säätöä ja Pimu oli ihan kuutamolla. Tokoa ei olla treenattu nyt oikeastaan yhtään paitsi sisällä. Odotellaan, että oma piha sulais ja pääsis sinne ottaan mm. luoksetuloa ja hyppyä nyt kun tallillekaan ei päästä juoksujen takia. Toukokuun alussa alkaa Tamskilla taas tokokurssi, tällä kertaa AVO-luokkalaisille, joten sinne olis tarkoitus mennä. Toukokuulle katsoin jo pari möllitokoakin ja kesäkuussa pitäisi sitten uskaltaa oikeisiin kisoihin. Nauru Saa nähdä miten käy, mutta jotain tavoitteita pitää nyt vaan asettaa, muuten menee touhu ihan lahnailuksi.