Tylsä huhtikuu on jo melkein kärsitty ja vähitellen päästään taas palaamaan treenikentille. Juoksujen aikana ei olla tehty yhtään mitään agin eteen, joten saa nähdä missä kunnossa me ollaan. Tokoiltu ollaan todella pienesti sisällä ja omassa pihassa. Metsälenkkeilyä sentään on harrastettu ahkerasti ja pääsipä pikku-bc jo kastamaan talviturkkinsakin pääsiäisenä.

Tänään ja huomenna päästään onneksi jo agitreeneihin ja lauantaina olisi epiksetkin SDP:llä. Mölliluokkaan voisi ainakin osallistua, niin saisi vähän kisamaista kontaktitreeniä, mikä ei olisi pahitteeksi. Ilmoitin nimittäin Pimun YLÖKKin kisoihin 7.5., mikä ei ehkä ollut kovin järkevä veto, varsinkin kun on juuri pidetty juoksutauko. On vaan niin kova kisakuume! Pikkukoirien terveyden kanssa on ollut taas vähän häikkää, joten kohta mulla varmaan ole enää muuta kisakoiraa kuin Pimu. Otsan rypistys

Ensi viikolla alkaa Tamskin AVO-tokokurssi, joten tokonkin suhteen päästään pian aktivoitumaan. Hurjana tavoitteena meillä on ollut osallistua Tamskin kokeeseen 14.6. Sinne pitää jo ensi viikolla ilmoittautua, joten päätöksiä pitää tehdä nopeasti. Ilmoitin Pimun silmä- ja polvitarkkiin toukokuun puolessa välissä, joten pian saadaan lisää terveystuloksiakin