Viime viikko pidettiin agitaukoa ja huollettiin koiraa. Maanantaina käytiin Turussa Tanja Kottin hoidossa. Tanja löysi Pimun lantiosta lukon, joka on saattanut tulla edellisviikon puomilta putoamisesta. Tätä hoidettiin pitkään ja lopulta saatiin se auki. Lisäksi munuaiset, virtsajohtimet ja pallea oli kireänä, joten näitä mälvättiin myös auki. Etupää oli hyvä. Keskiviikkona Miikku kävi vielä Pimun läpi ja hieroi selän jumeja auki. Siinä viikon ainoat aktiviteetit, eli muuten vaan huilailtiin ja valmistauduttiin viikonlopun treenejä ja kisoja varten.

Lauantaina oltiin SDP:llä Juha Oreniuksen koulutuksessa. Rata oli tietty hankala, mutta Pimu oli super. Hymy Alussa oli neljä rinnakkaista hyppyä, joita hinkattiin pitkään. Itsellä oli rytmitys ihan pielessä ja sain Pimun tulemaan aina jonkun hypyn väärin päin. Lopulta saatiin palikat kohdilleen ja alkoi sujua tosi mallikkaasti. Seuraava ongelma oli suoran putken jälkeinen pakkovalssi, jossa olin koko ajan myöhässä. Piti heittää koira tosi kaukaa ennen putkea olleelle hypylle ja lähteä rynnimään päinvastaiseen suuntaan, jotta ehti pakkovalssille. Vissiin yksi täysin onnistunut toisto saatiin, muut valahti. Seuraava hinkutus oli A:n jälkeiselle hypylle oikea-aikainen valssi ja siitä putkeen. Kun nämä osaset oli saatu paikoilleen, Juha käski mennä alusta tähän asti (11 estettä). Oma asenne oli hieman, että joo joo, varmaan päästään siine asti, mutta me päästiin! Ja siis nollalla! Nauru Ihan huippufiilis! Ja hienointa koko treeneissä oli se, että vaikka hinkutettiin hyppyjä, niin ne pysyi ylhäällä. Koko treenin aikana vain YKSI rima tuli kerran alas (juuri se, missä piti heittää koira kaukaa hypylle ja lähteä rynnimään toiseen suuntaan) ja rimat oli maxi-korkeudessa. Tauko + huolto teki siis todella hyvää.

Ilo oli kuitenkin hyvin lyhytaikainen, sillä sunnuntaina säädettiin oikein urakalla Hyvinkäällä. Tuomareina agiradoilla Anne Savioja ja hyppärillä Johanna Nyberg. Agilla aloitettiin ja eka rata menikin ihan suht kivasti. Alussa Pimu jäi kyttäämään esteitä, joten lähtöasento oli taas huonoin mahdollinen. Eka rima alas. Muuten päästiin ihan hyvin matkaan ja seuraava rima tuli vasta ennen keppejä, jossa tein valssin. Tämä oli tiedossa oleva riskipaikka riman kannalta. Loppuradalla seisotin keinulla tosi kauan ja puomillakin ihan reilusti. Muita virheitä ei tullut, joten kyllä taas masensi. Ihan itse aiheutin molemmat rimat, koska lähtöasento oli paska ja mun myöhästynyt valssi tiputti toisen riman.

Seuraavalla agiradalla oli alussa kolme peräkkäistä hyppyä ja siitä putkeen. Jäin ykkös- ja kakkoshypyn väliin ja lähdin siitä liikkumaan kun Pimu oli hypännyt ekan hypyn. Eka rima pysyi, mutta kakkos- ja kolmosrimat alas. Loppuradan ohjasin sitten vähän sinnepäin, mutta muita rimoja ei tainnut tulla alas. Ainoastaan sain Pimun tungettua ihmeellisestä välistä väärään putkenpäähän, joten hyl. Tämä oli ihan omaa ohjauksen huonoutta, mutta rimat meni kyllä Pimun piikkiin. En ainakaan tunnusta, että olisin häirinnyt sitä mitenkään.

Vielä oli hyppäri jäljellä ja se oli kyllä semmoinen juoksurallattelu. Kaiken lisäksi melkein myöhästyttiin lähdöstä. Tulin pihalta juuri kun aikaisemmilla radoilla meitä ennen mennyttä dobberia kuulutettiin lähtöön. Pikkupaniikki päälle ja pikavauhtia Pimulta ja itseltä takit pois ja juoksujalkaa lähtöön. No, tällaisella valmistelulla ei voi saada mitään järkevää aikaan. Pimulla nousi kierrokset ihan yli ja se lähti saman tien lapasesta kun mentiin radalle. Kolme estettä sentään päästiin ja sitten läks. Kepit otettiin kolmeen kertaan kun ei vaan pystynyt siinä vauhdissa taipumaan joka väliin ja pussin jälkeen se irtosi johonkin 10m päähän hypylle. Loppurataa räpellettin tosi huonosti kun Pimu vaan sinkoili sinne tänne ja sinisessä s-putkessa se ilmeisesti törmäsi mutkaan, koska suorastaan käveli hieman hämmentyneenä sieltä ulos. Melkoinen katastrofirata ja ehkä huonoin esitys meiltä ikinä kisoissa.

Nyt jäädään kisatauolle ehkä koko loppuvuodeksi. Ei kiinnosta tällä hetkellä pätkän vertaa mennä kisoihin tiputtelemaan rimoja. Niin ärsyttävää, että koko ajan pitää olla joku ongelma päällä. Sentään kontaktit ja kepit toimii tällä hetkellä.