Viikonlopun kisoista ei jäänyt juuri muuta käteen, kuin että kepit kusee edelleen todella pahasti. Otsan rypistys Ei onnannut ekalla yrityksellä kertaakaan ja ylipäätään osattiin mennä ne vain yhdellä radalla. Hyllyjä siis taas sateli. Tuntuu, että ei me olla kehitytty vuodessa juuri yhtään, ihan samanlaisia ratoja räpellettiin vuosi sitten Takkujen kisoissa kun aloitettiin kisaura.

Lauantaina tuomarina oli Marjo Heino ja olipahan pyöritystä! Radat siis sopi sen puolesta meille hyvin, että koko ajan käännyttiin johonkin, eikä Pimu päässyt karkaamaan näpeistä. Ekalla radalla oli tosi hankala keppikulma heti alussa, mutta me selvittiin! Pimu aloitti oikein, mutta lopusta jäi viimeinen väli menemättä. Uudellakaan yrityksellä ei onnannut, joten lopetin siihen ja mentiin pois. Toinen rata oli jo paljon parempaa menoa ja päästiin nolla alla "loppusuoran" kepeille asti. Ekalla lähetyksellä väärään väliin, mutta toinen onnasti ja pujotti loppuun asti. En kuitenkaan saanut tarvitsemaani etumatkaa jatkoa ajatellen, joten jouduin vaihtamaan suunnittelemani valssin lennossa takanaleikkaukseen, joka epäonnistui ja Pimu pyörähti hypyn edessä. Se jäi sitten niin lähelle hyppyä, ettei pystynyt enää hyppäämään vaan tuli alta. Tästä jatkettiin loppuun, joten hyl, mutta aika hyvä hyl kuitenkin. Kaikki rimat pysyi ylhäällä!

Sunnuntaina oli suoraviivaisempaa menoa kun tuomariksi vaihtui Seppo Savikko. Ihan liian vauhdikkaat radat meille. Ekalla radalla Pimu hiipparoi lähdössä ekan hypyn ohi sillä aikaa kun siirryin itse radalle. Kiva huomata, että koira on melkein jaloissa kun käännyin vastaanottamaan sitä. Tästä jatkettiin kuitenkin, mutta koska oltiin saatu jo kielto, niin fiilikset meni siinä ja päätin ottaa vaan kontaktitreenin kannalta koko radan. Kontakteilla painostin ilmeisesti liikaa ja se jäi liian ylös. Odottelin kuitenkin taas rauhassa, että tuli 2on2off ja sitten vasta jatkettiin. Rimat lenteli ja yhdestä hypystä mentiin ohi, joten saatiin hyl. Lopun kepitkään ei taas onnannut, vaan viimeinen väli jäi menemättä. Hyppäri oli melkein samanlainen katastrofi, tosin nyt pysyttiin lähdössä kun katsoin koko ajan Pimua kun menin radalle. Alussa pysyi rimat hyvin, mutta puolessa välissä tipahti ainakin yksi. Ihan hyvin päästiin siis taas loppusuoralle, jossa kepit. Ei taaskaan mennyt viimeistä väliä, joten hylly siitä.

Voi vee kun ärsyttää noi kepit!! Tosin viimeisen välin ongelma esiintyi vain niillä radoilla kun olin itse keppien vasemmalla puolella. Onnistuneilla kepeillä olin oikealla puolella. Viime torstain treeneissä tuota viimeisen välin ongelmaa oli jo havaittavissa, siellä rata jatkui siten, että jouduin tekemään valssin keppien vasemmalla puolella ja siten vedin Pimua liian aikaisin pois. Ärsyttävää, että se jäi sille nyt päälle. Perjantaina kävin myös treenaamassa ja sain tehtyä ihan sikamakeet kepit täydestä vauhdista ja takanaleikkauksen kanssa. Silloin en treenannut keppejä enempää vaan jätin siihen.

En tiedä mitä sitä seuraavaksi tekis. Keppejä kun ei voida kauheasti hinkata treeneissä, koska se paineistuu, mutta jotenkin niitä pitäisi treenata. Nokian kisat on nyt mietinnässä.