Hanna-koutsin kommentti eilisissä treeneissä lämmitti kovasti mieltä. Hymy Pimu oli kyllä hurjan hyvä, joten meidän meno tuntuikin ihan oikealta agilitylta. Rata oli vain 9 estettä, mutta me päästiin se läpi! Radan lyhyyteen oli syynä tosi hankala kohta, jota kaikki joutui hieman hinkkaamaan, että sai sen läpi. Meillä meni heti ekalla yrityksellä pienellä pelastelulla, mutta hinkkaamisen jälkeen sain sen onnistumaan jo ihan sujuvastikin. Ja rimat pysyi hyvin, vaikka jouduin rynnimään Pimun edellä. Huippua! Lisäksi hinkkailtiin puomin kontaktia, ja yritettiin saada sitä nopeammaksi. Keinulla ja A:lla Pimu tekee ihan hyvin tällä hetkellä, mutta puomilla hiipparoidaan ja kestää tosi kauan tulla 2on2off. Lisätään siis treenattavien asioiden listaan sekin.

Jäähkälenkillä tehtiin vähän tokoakin, kun annoin Pimun olla irti. (eipä siellä ketään muita kulkijoita näkynyt) Tehtiin liikkeestä istumista ja vähän ruudun tapaista treeniä, jossa lähetin Pimua eteen ja käskin sitten seis ja maahan.