Lauantai-iltana päätin huvikseni tsekata vähän Pimun peräpäätä ja huomasin, että sillähän onkin juoksut. Eipä mikään ihme, että hoitokoira-Hamu on ollut siitä niin kiinnostunut ja yrittänyt välillä hypellä selkään. Oikeastaan nämä juoksut tulee nyt hyvään väliin, ei ole mitään kisoja/kokeita suunnitteilla ennen syyskuuta ja sopivasti juoksut ehtii loppumaan ennen elokuun Rovaniemen reissua. Ehdin jo toivoa, että Pimulla olisi kunnon pitkä juoksuväli, mutta edellisten juoksujen alkamisesta on vasta 8kk. 

Nyt täytyy vaan tehdä erinäisiä järjestelyjä, sillä Hamun pitäisi olla meillä hoidossa vielä yli kuukausi. Tämä viikko varmaan vielä katsellaan miten sujuu ja pidetään koirat eristettynä, lauantaina Hamu sit viedään muualle hoitoon pariksi viikoksi. Juoksujen jälkeen jatketaan agia uudella innolla ja toivottavasti Pimu on unohtanut kaikki ihmeellisyydet mitä se on viime aikoina agikentällä keksinyt, mm. pujotteluongelman. Täytyy kyllä vähän treenailla sen kanssa omassa pihassa ainakin ohjauskuvioita muutamalla hypyllä että säilyy jonkinlainen ote hommaan.