Vähitellen ollaan palailtu normaaliin arkeen. Pimu oli reilun viikon kasvattajalla hoidossa meidän reissun ajan, ja kuulemma oli viihtynyt ja käyttäytynyt siellä ihan hyvin. Turbo-veli oli siellä myös samaan aikaan, ja sen kanssa olikin leikitty ja riehuttu yllin kyllin. Ihania kuvia vauhtikaksikon leikeistä löytyy kasvattajan sivuilta.

Maanantaina oltiin normaalisti toko-treeneineissä ja meni ihan kivasti. Alkuun tehtiin kolmella ihmisellä luoksepäästävyys. Pimu pysyi ihan kohtalaisesti paikoillaan, tosi paljon sen tekee mieli mennä moikkaamaan lähestyvää ihmistä, mutta pienellä käskytyksellä pysyy kyllä istumassa. Pääasia kuitenkin ettei väistä käpälöintiä. Sitten tehtiin kisapituinen paikallamakuu. Voi hitsi, Pimu pysyi hyvin noin 1min 50 sek, mutta sitten nousi istumaan. Meni kyllä takaisin maahan kun komensin ja pysyi loppuun asti. Viereisten koirien omistajat kävivät monta kertaa välissä palkkaamassa koiraan ja se häiritsi edelleen Pimua tosi paljon. Ilman näitä häiriöitä se olisi varmaan pysynyt koko 2min maassa. Lisäksi tehtiin hyppyä, joka on meillä jo melkein kisakunnossa, ja noutoa. Nouto sujuu hienosti lukuunottamatta kapulan luovutusta. Pimua ei voisi vähempää kiinnostaa pitää kapulaa suussa, joten se sylkäisee sen heti pois kun palaa mun luo. Ei kyllä olla tätä viime aikoina paljoa treenattukaan, joten ei kai se tän paremmin voisi mennäkään tällä hetkellä.

Torstaina oltiin agitreeneissä, joissa tehtiin viime sunnuntain Tamskin kisojen kolmosten kisarataa. Eli siis ihan vaan pikkuisen liian vaikeeta meille, mutta ei se ihan mahdottoman huonosti mennyt. Ensin kokeiltiin tehdä kisamainen suoritus ja sitten treenailtiin. Radalla oli rengas, jota me ei näköjään osata. Yksittäin Pimu kyllä meni renkaan, mutta jos koitin mennä hypyn kautta, niin tuli alitus. Tässä on yksi tärkeä treenauskohde ennen kisauran aloittamista, toinen on keinu, jota ei olla myöskään treenattu pitkään aikaan. Kontakteille Pimu pysähtyi tällä kertaa käskyttämällä ihan OK. Radalla oli pätkiä, joissa Pimu meni ihan loistavan hienosti, joten näistä treeneistä jäi kyllä todella hyvä mieli. Ehkä meillä vielä on toivoa saada homma pelittämään kunnolla. Pitää vaan alkaa itse treenailemaan viikonloppuisin nyt kun kovemmat pakkasetkin on hellittäneet.

Sitten päästään varsinaiseen otsikon asiaan. Pimu ressukka sai eilen vähän turpaansa. Otsan rypistys Meillä on tällä viikolla ollut hoidossa kaverin terrieriuros, joka ei jostain syystä pidä Pimusta, vaan alkaa murisemaan jos Pimu tulee liian lähelle. Nelliä ja Minniä se kyllä yrittää kovasti mielistellä. Heti ekana iltana niille tuli pieni rähinä, jonka sain keskeytettyä heti alkuunsa eikä mitään ehtinyt sattua. Tämän jälkeen Pimu on pysytellyt hoitokoirasta kaukana, ja yhteislenkit on sujuneet ihan hyvin ilman mitään rähinöitä. Eilen treenien jälkeen mulla oli treenikassi lattialla, jota Pimu yleensä jonkin verran vartioi, ja hoitokoira tuli sitä tutkimaan. Pimu tuli sitten ilmeisesti liian lähelle ja hoidokki kävi Pimun päälle. Pimu parka yritti vaan perääntyä tilanteesta ja aloitti kauhean kiljumisen. Pääsin onneksi väliin ja nappasin terrieriä niskasta ja kannoin pois. Pimu vetäytyi nurkkaan itkemään ja piti vasenta jalkaa ilmassa. Tutkimisen jälkeen jalasta löytyi yksi haava, joka vuosi verta, muita vammoja en löytänyt. Haavan puhdistamisen jälkeen Pimu alkoi jo kävelläkin jalalla eikä enää tuntunut kipeältä, mutta ressukka ei uskaltanut tulla enää kodinhoitohuoneesta pois ollenkaan vaan jäi sinne istumaan. Otsan rypistys Iltalenkitykset tehtiin sitten erikseen eikä koiria enää päästetty ollenkaan samaan tilaan. Pimu otettiin vielä yöksi meidän makuuhuoneeseen nukkumaan. Voi itkujen itku, ihan omaa syytä tämäkin oli, kun jätin kassin lojumaan. Olin itse asiassa juuri tulossa nostamaan sen pois lattialta kun kaikki tapahtui. Pimu oli vielä tänä aamunakin tosi varovainen kulkiessaan kotona, vaikka hoidokki oli eristettynä portin takana. Pieni Pimu ressukka. Otsan rypistys

Huomenna olisi Tamskin järjestämä match show, jonne ajattelin Pimun kanssa mennä, mutta täytyy nyt katsoa kehtaako tuolla reikäisellä jalalla mennä sinne esiintymään. 13.3. on Sportdogparkissa epikset, joten sinne ainakin ollaan sitten menossa. Luvassa on yksi möllirata ja kaksi rataa kisaaville. Katsotaan uskaltaudutaanko ilmoittautua jopa niihin kaikkiin. Hymy