Pimu oli eilen mukana Nellin agitreeneissä ja koska meitä oli normaalin yhdeksän sijaan vain neljä koiraa paikalla, myös Pimu pääsi yllättäen näyttämään taitojaan Terolle. Hymy Hinkkasin sen kanssa muutaman kerran kahta pätkää meidän treeniradasta, jossa hyppyjä ja putkia. Hypyt oli 45cm, eikä tippunut kuin eka rima yhden kerran! Jihuu, se osasi hypätä. Se ei myöskään karannut kertaakaan viereiselle kentälle, jossa oli myös treenit! Ensin yritin ohjata sitä samoin, kuin miten olin mennyt vastaavat kohdat Nellin kanssa vähän aiemmin, mutta siitä tuli välittömästi noottia, että bortsua ei ohjata näin. Nauru Tero neuvoi pariin kohtaan vähän yllättävätkin ohjauskuviot, mutta nehän toimi. Saatiin siis hieman uutta treenattavaa ja paljon ajattelemisen aihetta. Nyt on kyllä kohta pakko päästä johonkin kurssille Pimun kanssa, ennen kuin pilaan sen ihan kokonaan minikoira-ohjauksellani...

Tiistaina tokoiltiin sateisessa kelissä Hervannassa. Meidän treenit meni hieman pieleen, sillä onnistuin huomaamattani seisomaan alkutreeneistä jonkin aikaa Pimun takatassun päällä kun se oli sivulla, eikä Pimu jostain syystä ilmoittanut mitään. Ihmettelin vaan, kun se näytti omituisia ilmeitä. Nauru Sitten tajusin, että hups, jalan alla on jotain. Luuli ressukka vissiin, että jalan tallominen kuuluu asiaan. Tämän jälkeen Pimu ei enää suostunut tulemaan sivulle ollenkaan ja seuraaminenkin tapahtui metrin hajuraolla. Sain kuitenkin ilmeisesti lopulta anteeksi, ja eilen sivulle tulo onnistui jo ihan entiseen malliin.

Ne perhanan juoksut vois nyt pikku hiljaa tulla! Uusia oireitakin on ilmaantunut, nimittäin sisälle kuseminen ja kauhea karvanlähtö. Parin viikon päästä vietetään jo Pimun ekoja synttäreitäkin.