..tai ainakin melkein. Viime viikon treenailut oli taas kauheaa sähellystä. Torstain treeneihin ei harmillisesti ehditty, koska pikkukoirien magneettikuvaus venähti. Minnin treenit oli perjantailta peruttu, mutta treenivuoro silti varattu meille, joten päätin lähteä tallille Pimun kanssa. Ei olisi pitänyt mennä. Otsan rypistys En jaksanut siirrellä esteitä, joten väkersin epämääräisen radan olemassaoleville esteille. A meni hyvin, mutta puomi-sikailut jatkui edelleen. Tällä kertaa sikailtiin myös muilla esteillä ihan miten sattuu ja itsellä ei hermo taaskaan kestänyt vaan tuli karjuttua koko ajan. Otettiin välillä tokoa, mutta eipä siinäkään enää mikään onnistunut. Jäi kyllä niin huono mieli näistä treeneistä. Puoli tuntia jaksettiin vääntää ja sitten lähdettiin pois. Täytyy nyt tehdä sellainen päätös, että en käy enää yksikseni treenaamassa ilman mitään treenisuunnitelmaa. Tällaiset treenit menee aina ihan päin p:tä ja melkein vaan pahentaa kaikkea.

Lauantaina meillä piti olla Elina Jänesniemen treenit Sportdogparkilla, mutta ne peruttiin viime hetkillä. Sen sijaan varasin navetan ja vedettiin siellä kissanruoalla puomi/A-sulkeiset hihnan kanssa. Jussi oli jälleen hihnan päässä ja joutui kyllä joka kerta pysäyttämään Pimun kontaktille, muuten olisi tullut yli. Nyt ei todellakaan oteta kontakteja radalla vähään aikaan, vedetään vaan hihnatyylillä niitä erikseen. Luulen, että ei ole enää paljosta kiinni, että Pimu tajuaisi homman jujun ja ettei mun tarvisi karjumalla/kädellä pysäyttää sitä kontakteille. Menin Pimun kanssa myös pieniä pätkiä radasta, jota Jussi ja Minni oli treenannut. Kauheita kaarroksia tuli ja päätin ottaa pitkästä aikaa lelun käteen. Sehän auttoi kummasti ja Pimu alkoi kääntyä. Ei olla lelujen kanssa treenattu piiiitkiin aikoihin, koska Pimu kävi mun mielestä liian kuumana jos sen kanssa leikki. No, käy se ilman leluakin edelleen liian kuumana, joten otetaan nyt lelu takaisin käyttöön.

Viime viikolla löytyi Pimun päästä erittäin hyvinsyönyt punkki. Nolostunut Voisi ehkä hieman useammin käpälöidä koiria, että löytäisi ne ajoissa... Eilen ostettiin punkkipannat koko porukalle, joten toivottavasti ei meillä näy enää punkin punkkia. Tänään on tällä erää toiseksi viimeiset toko-treenit, toivottavasti saadaan edes paikallamakuu onnistumaan.