Viikonloppuna startattiin Nokialla hyppärillä, joka oli Anne Huittisen käsialaa. Rata ei ollut helppo ja varsinkin alku vaikutti pahalta,  suoralla linjalla pari hyppyä ja putki, jonne ei pitänyt mennä. Pimu kääntyi kuitenkin siinä tosi hyvin, eikä tainnut vilkaistakaan ansaestettä. Kepeille tultiin vauhdilla putkesta, joten Pimu meni aluksi ohi. Toisella yrityksellä onnistui, mutta mun mielestä Pimu jätti viimeisen välin menemättä ja kiersi keppien päästä vasemmalle. Jatkoin kuitenkin matkaa, en alkanut korjailemaan. Sitten mentiin ansaesteiden ohi putkeen, hyppy, rengas ja käännös muurille jossa olisi pitänyt takanaleikata. Muuri oli kapeampi kuin treeneissä ja tultiin vähän pahasta kulmasta, joten Pimu jäi kai sitä ihmettelemään siihen muurin eteen. Käskytin sen kuitenkin siitä paikaltaan vielä  hyppäämään, ja sehän hyppäsi ja takanaleikkauskin onnasi. Seuraavalle hypylle olisi pitänyt tehdä takaakierto ja valssata, mutta en uskaltanut ohjata tarpeeksi tiukasti ja Pimu ehti tulla hypyn ohi. Toiselta puolelta sain sen onnistumaan ja jatkettiin okserille, putkeen, pituus, pussi, hyppy, putki, hyppy, hyppy ja maali, eli koko loppurata puhtaasti. Tosi hienosti se luki edessäolevia esteitä, itse jäin taas ihan kyydistä pituudelle, kun Pimu viiletti jo  jossain parin esteen päässä edellä. Luulin siis, että meille tuli hylly siitä kepeiltä, mutta yllättäen oltiinkin tuloslistoissa mukana 10 virheellä. Eli joko tuomari ei sitä keppivirhettä huomannut tai sitten itse olin ihan sekaisin siinä kohdassa. Muurin eteen pysähtymisestäkään ei näköjään tullut kieltoa, sillä ainoat virheet tuli keppien aloituksesta ja muurin jälkeisen hypyn ohituksesta. Yllättävän hieno saavutus Pimulta. Hymy

Sunnuntaina oli Päkäpaimenen kasvattitapaaminen, jonne Jussi meni Pimun kanssa. Itse ahkeroin vielä kisoissa pikkuisten kanssa, joten pääsin paikalle pahasti myöhässä. Ehdin kuitenkin näkemään miten Jussi agiliitasi Pimun kanssa, ja tosi upeasti sujui! Ihan vielä en kuitenkaan luovuta Pimun ohjausta pysyvästi Jussille, mutta tosi kiva nähdä, että se menee ihan hienosti senkin kanssa. Joskus tulevaisuudessa voidaan mahdollisesti sitten molemmat kisata kaikilla meidän koirilla. Nauru Pimu ja Tuittu teki myös paikallamakuun, vajaa 3min. Hienosti pysyi vaikka Nelli möykkäröi todella kovaäänisesti taustalla. Vähän vaan pää kääntyili siihen suuntaan, muuten makoiltiin ihan rauhassa.

Viime viikolla jäi maanantai-treenit väliin sateen takia ja torstai-treenit väliin hieronnan takia. Pimu hierottiin nyt oikeasti ensimmäistä kertaa, aikaisemmin sitä on vaan hieman käpälöity hierontatyyliin. Pimusta ei löytynyt jumin jumia, joten sille tehtiin vähän kevyempi hieronta. Muuten se malttoi makoilla aika hyvin, mutta takajalkoja ei saanut hieroa. Kuulemma Tuittu-emä tekee ihan samaa, eli nostaa takajalat tiukasti mahan alle jos niitä yritetään hieroa. Äitinsä tyttö! Tällä viikolla on tänään treenit ja huomenna kisataan yksi hyppäri Takkujen kisoissa. Torstai-treenit jää valitettavasti taas väliin, kun silloin on pikkukoirien kisat. Tokoakin voisi varmaan jossain välissä vähän treenailla..