Pikku-bortsu yllätti jälleen. Käytiin maanantaina kasvattaja-Miikulla koko koiralauman kanssa hierotuttamassa pikku-koirat ja leikkimässä Pimun Rilla-siskon kanssa. Tällä kertaa Pimu ja Rilla tuli oikein mukavasti toimeen ja vähän nähtiin jo leikkimistäkin. Hymy Tosin Pimun mielestä reissun kohokohta oli ylivoimaisesti Miikun pihassa asustavat pupuset, joita piti tuijotella antaumuksella. Kokeiltiin sitten miten Pimu reagoi ampumiseen ja tulos oli täysi yllätys. Miikku ampui kolme kertaa ja jokaisella kerralla Pimulla vain pää kääntyi ampumisen suuntaan, muuten se istuskeli ihan rauhallisena paikoillaan! Yllättynyt Ja mä kun olin ihan varma, että tuloksena on kauhea paniikki ja häsellys. Turhaan on siis tätäkin tullut murehdittua, näköjään ei Pimulla ole mitään ongelmia kestää lyhytaikaisia kovia ääniä. Todennäköisesti vain pitempiaikaiset paukutukset (kuten naapurin mattojen tamppaus) aiheuttaa säikkymistä.

Toko-treenirintamalta ei ole paljon uutta kerrottavaa. Ollaan edelleen käyty tokoilemassa tiistaisin Hervannassa ja satunnaisesti omassa pihassa otettu jotain. Viime aikoina ollaan keskitytty seisomiseen liikkeestä, ja välillä se onnistuukin jo ihan hienosti. Noutokapulaankin ollaan jo alettu tutustumaan, mutta se ei oikein ole vielä edistynyt. Kävin eilen ostamassa Pimulle oman kapulan Nellin vanhan ja puoliksi syödyn tilalle, joten nyt vaan treeniä kehiin. Ei ole enää ainakaan varusteista kiinni.

Agia treenattiin tällä viikolla pitkästä aikaa oikein kunnolla keskiviikkona ennen Nellin treenejä Niihamassa. Rakensin pienen radan, yht. 12 estettä. Hyppyjä, pari putkea ja pussi. Rimat laitoin mini-korkeuteen, jotta tulisi edes vähän treenattua hyppäämistäkin. Alussa Pimu ei millään malttanut keskittyä, Nelli ja Minni huusi suoraa huutoa kentän reunalla ja kepokin häröili siellä jossain. Aivan liikaa häiriötä siis ja Pimu juoksenteli koko ajan sinne. Saatiin me lopulta kuitenkin treenattuakin. Ensin menin radan pari kertaa niin, että palkkasin aina muutaman esteen jälkeen, nakeilla tällä kertaa. Lopuksi menin koko radan ja palkkasin vasta lopussa. Hienosti meni! Radalla oli kohtia, joissa tein takaaleikkauksen, valssin ja takaakierron, ja pikkuinen osasi ne oikein mainiosti. Rimoja se kyllä kolauttelee ja tiputtelee, kun se ei aina tajua hypätä kun rima on niin matalalla. Lopuksi hyppyytin Pimua muutaman kerran paria 45cm korkeaa hyppyä ja ihan sama homma niilläkin, eli tiputtelua. Ehkä se ei ole vaan vielä tottunut siihen, että esteitä pitäisi hypätäkin, eikä vaan rynniä täysiä läpi, kun ollaan treenailtu tähän asti vaan rimat maassa. Täytyy nyt vähitellen alkaa treenaamaan kunnolla hyppäämistäkin, aluksi medi-korkeuksilla.

Ja juoksuja ei ole siis vieläkään ollut, vaikka ikää jo yli 10kk. Ikuinen kakara... Kieli ulkona