Kisakausi on taas korkattu, vaikka nyt talvella kisataankin melko vähän. Viime viikonloppu vietettiin siis Turussa ja Pimulla oli sunnuntaina kolme starttia. Tuomarina agiradoilla Heidi Viitaniemi ja hyppärillä Johanna Nyberg. Radat oli ihan mentäviä, mutta Heidin ekalla radalla hieman ahtaita kohtia maxi-koiralle.

Agilla aloitettiin. Ekalla radalla oli heti alkuun tiukka käännös putkeen ja puolessa välissä hyppyasetelma, johon oli hankala mahduttaa maxi-koiraa. Lopussa tosi mahtava kahden hypyn layerointimahdollisuus, jota en vaan voinut jättää kokeilematta, vaikka epäonnistumisiakin nähtiin. Pimu jäi lähtöön tosi rentona, eikä ollenkaan kytännyt. Alun tiukassa käännöksessä tuli hieman jaloille, ja pienellä polviohjauksella sain sen tungettua putkeen. Tästä ei kuitenkaan virhettä. Puomin kontaktilla jäi vähän ylös, mutta odottelin rauhassa, että tulee alas asti ennen kuin jatkettiin. Sitten tiukka hyppyhärdelli, jossa yksi rima alas (Pimu joutui hyppäämään mua kohti) ja vielä muurin palikat alas ennen A:ta, kun olin niin jäljessä, ettei Pimulle ollut selvää mihin pitäisi jatkaa. A:n kontaktilla tuli paremmin alas, joten se oli ihan super. Keinulla jäi taas vähän ylös myös, mutta korjasi nopeasti ja jatkettiin takakaarteeseen. Siellä heitto putkeen tosi kaukaa, jotta pääsin layeroimaan hypyt ja hienosti irtosi. Siitä toiseen melkein suoraan putkeen ja kepeille, jonne en jarruttanut yhtään, joten ei taipunut kakkosväliin. Toisella yrityksellä oikein ja parin hypyn kautta maaliin. Tulokseksi siis 15 ja ihan tyytyväinen olin. Rima + muuri oli ihan mun omia mokia ja kepit nyt vaan ei muutenkaan yleensä onnistu noin täydestä vauhdista.

Toinen agirata oli suoraviivaisempi, eikä niin ahdas. Alussa kaksi hyppyä suoraan ja kepit. Jäin kakkoshypyn jälkeen odottelemaan, että Pimu hakee itse kepit ja sitten vasta liikkeelle. Onnistui! Keppien jälkeen piti kääntyä vasemmalle hypylle, mutta edessä oli putki. Pimu bongasi sen ja lähti suoraan, mutta sain sen käännettyä viime hetkellä mukaani. A:n kontakti oli taas hieno! Sitten parin hypyn kautta piti kääntyä puomille, mutta Pimu bongasi ihan puskista tosi kaukana olleen suoran putken ja meni sinne. Yksi toinenkin bortsu oli juuri meitä ennen mennyt sinne, vaikka en pitänyt sitä mitenkään loogisena tai edes ansana. Tästä jatkettin kuitenkin loppuun, tosin yksi putki mentiin vielä väärinpäin matkan varrella. Puomilla ja keinulla jäi taas vähän ylös, mutta odottelin rauhassa kunnon 2on2off-asennon ja sitten jatkettiin. Eikä yhtään rimaa alas tällä radalla!!!! Nauru Huippua!

Sitten vielä Johannan hyppäri, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Lopussa oli tosi hankala kohta, pituudelta piti kääntyä putkeen ja suoraan edessä rengas ansana. Kaiken lisäksi jatkon kannalta itse olisi vielä pitänyt päästä putken toiselle puolelle. Päätin tässä kohdassa jättäytyä tosi taakse ja kääntää sieltä Pimun putkeen ja juosta persjätölle putken jälkeen. Tämä osoittautukin maxi-koirille parhaaksi vaihtoehdoksi. Alku meni hyvin kepeille asti, jonne tultiin täpöt putkesta. En saanut jarrutettua ja ohi meni, joten kielto. Vähän aikaa pyörittiin siinä keppien edessä ennen kuin sain sen sinne. Sitten keppien jälkeiseltä hypyltä kielto kun ennnakoin valssia. Sinänsä positiivista, että Pimu reagoi tähän ohjaukseen. Pussin jälkeen Pimu bongasi Johannan ja kävi pienen kunniakierroksen, luuli vissiin Johannaa ohjaajaksi. Nauru Pituudella ennakoin taas liikaa putkeen kääntämistä ja sain Pimun siitä ohi, joten kolmas kielto -> HYL. Jatkettiin tästä loppuun ja saatiin onnistumaan pituudelta putkeen kääntö + persjättö -kuvio. Lopussa neljä hyppyä ja maaliin. Eikä taaskaan yhtään rimaa alas, vaikka Pimu ei ollut välillä yhtään mulla hanskassa!!! Nauru Näköjään jotain on onnistuttu tekemään oikein.

Itse asiassa Pimu ei tiputtanut lämppähypyilläkään kertaakaan koko päivänä. Alkaiskohan se sittenkin kohta osata hypätä...? Oon siihen kyllä tosi tyytyväinen ja sen kanssa oli niin kiva mennä. Lähdöt onnistui (viimeisellä nousi seisomaan, mutta ei kytännyt/luimistellut), kontaktit onnistui ja rimat pysyi. Ei ne nollat enää voi olla kovin kaukana. Hyllyradat on myös videolla, mutta otettu kännykällä, joten en tiedä miten saan ne lisättyä tänne.