Sunnuntaina oli epäviralliset kisat Lempäälän uudessa Sportdogparkissa. Mietin pitkään, että jaksaako sinne lähteä ollenkaan, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä Pimun kanssa ja jättää pikkukoirat kotiin. Halli oli kyllä tosi hieno, vaikka olikin vielä sen verran kesken, ettei keinonurmea ollut vielä asennettu. Mölleissä oli osallistujia todella vähän. Mini-luokassa taisi olla kuusi, mutta medeissä ja maxeissa vain yksi, joten jonkin verran meni kisafiilikset jo siihen, että voitto oli jo etukäteen varma. Olisi kuitenkin pitänyt pystyä tekemään rauhallinen ja tarkka suoritus, mutta hosumiseksi taas meni.

Radan sai mennä kahteen kertaan, joista ensimmäinen suoritus otettiin mukaan kilpailuun. Meidän tapauksessa ei uusimisesta ollut mitään hyötyä, toinen yritys meni todella paljon huonommin kuin ensimmäinen, eikä se ekakaan kovin kaunista katseltavaa ollut. Ihan alussa Pimu tuli ekasta esteestä ohi molemmilla radoilla. Jätin sen mielestäni ihan hyviin asemiin lähdössä, enkä tosiaan tiedä miksi se kiersi esteen. Puomin alakontaktille se himmasi tosi hienosti ja ihan selvästi odotti, että mä pysäyttäisin sen, mitä siis en tehnyt. Ja olisi siis tosiaan kannattanut pysäyttää. Tästä eteenpäin kontaktit loikittiin tosi rumasti. Nolostunut Puomin jälkeiseltä hypyltä tultiin ohi ja siinä ihmeteltiin sitten jonkin aikaa mm. tuomaria. Kun tästä päästiin eteenpäin, niin mentiinkin tosi hienosti monta estettä. Ihan kiva, että joku pätkä sentään saatiin mentyä kunnolla. A:lta loikattiin alas ja tiputettiin ennen putkea yksi rima. Putki olikin sitten hieman vaikea, ei meinannut mennä millään, mutta pituus onnistui hienosti siihen nähden, että ollaan sitä treenattu kerran joskus viime kesänä. Hymy Lopussa vielä kauhea sählinki, mutta maaliin päästiin. En edes viitsinyt katsoa tuloslapusta, että kuinka paljon meille tuli virheitä. Hyllyistä ilmeisesti tuli vaan lisäaikaa.

Toinen yritys meni ihan päin honkia, ja olisi ollut fiksumpaa jättää se menemättä. Kontaktiloikkia ja varmaan miljoona kieltoa. Otsan rypistys Voi vaan miettiä, että miksi ihmeessä mä en pysäyttänyt sitä kontakteille, kun just sitä oltiin viimeksi treenattu? Tuli vaan sellanen kisamoodi taas päälle, että äkkiä vaan eteenpäin hinnalla millä hyvänsä. Todellakin hävetti tällä suorituksella mennä palkintopallille hakemaan pokaali ym. palkinnot. Ens viikonloppuna olisi samassa paikassa taas epikset, joten mennään sinne sitten tekemään ehkä rauhallisempi ja tarkempi suoritus. Ja todellakin hinkataan kontakteja joulunpyhinä.

Pimu ja pokaali

1261378837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nöyryytän itseäni vielä lisää, tässä ekan radan video