Sunnuntaina käytiin Tampereen ryhmänäyttelyssä hakemassa "se pakollinen näyttelytulos". Hymy Ennen kehää meinasi jo epätoivo iskeä. Pimu sinkoili sinne tänne ihan miten sattuu ja alkoi taas ihan tosissaan räyhätä Manta-bortsulle. Onneksi sain sen rauhoittumaan ennen kehää ja onneksi Manta oli nuorten luokassa, ettei tullut meidän kanssa samaan kehään. Kehässä Pimu kipitti muiden perässä ihan rauhallisena eikä yrittänyt tappaa ketään. Tuomarikin sai kopeloida ihan rauhassa eikä Pimu välittänyt yhtään, oikein mallikkaasti siis sujui. Arvostelu oli oikein hyvä ja saatiin punainen nauha. Tuomari tutkiskeli Pimun nenää pitkään ja kirjoitutti siitä myös arvosteluun maininnan. Luokassa oli neljä koiraa, joista yksi sai ERIn ja muut EH:n. Lopuksi Pimu sijoitettiin hienosti luokan toiseksi. Hymy Kaikki sujui siis yli odotusten. Arvostelun voi lukea tuolta näyttelytulokset-sivulta.

Viime viikon agilitytreenit oli taas yhtä sinkoilua ja sekoilua. Uusiakin ongelmia saatiin taas syntymään, Pimu nimittäin alkoi naksimaan mua. Vieläkin on polvessa kauhea mustelma kun Pimu nappasi siihen kiinni ja melkein lähti ohjaajaltakin nenästä pala pois, kun se hyppäsi yhtäkkiä ja yritti naksaista mua naamaan. Annoin kyllä näistä toimista välittömästi palautetta, eikä se enää lopputreeneistä käynyt kiinni. Treeneissä mentiin lyhyitä tekniikkapätkiä medi-korkuisilla rimoilla pakkasesta johtuen. Pimu meni välillä ihan OK, mutta tiputteli yllättävän paljon. Takaakierrot tosin onnistui nyt hyvin, kun se ei päässyt riman alta. Lopuksi treenailin vielä itsekseni keppien aloitusta putken kautta, eli täydestä vauhdista. Aika hyvin alkoi jo onnistumaan, mutta selvästi paremmin sujuu, jos sen ottaa kunnolla haltuun ja lähes pysäyttää ennen keppejä.

Tänään päästään vielä toko-treeneihin, mutta sitten tulee vähän taukoa kaikesta. Pimu menee keskiviikkona Miikulle hoitoon ja me lähdetään Jussin kanssa reiluksi viikoksi reissuun. Sen jälkeen jatketaan uudella innolla.