Lauantaina tokoiltiin Miikun kanssa tallilla. Pimu teki ainakin ruutua, tunnaria, kaukoja, luoksetulon ja liikkeestä istumisen. Alkuun demottiin Miikulle miten surkea meidän ruutu on tällä hetkellä. Näyttämällä meni taas hyvin, mutta tyhjään ei pystynyt menemään. Tehtiin vaihteeksi myös lelu ruudussa ja ehkä mietitään sittenkin sitä kosketusalustaa... Kiva vaihtaa tekniikkaa aina parin kuukauden välein. Nauru Tunnari meni myös ihan arpomiseksi, nosteli ihan mitä sattuu vaikka haisteli kyllä moneen kertaan. En sitten tiedä oliko Miikun haju liian tuttua ja meni sen takia epävarmaksi, eikä tiennyt kenen hajuinen kapula pitikään tuoda. Plaah. Tällä kertaa sentään lähti ekalla käskyllä hakemaan. Muut liikkeet meni ihan tason mukaisesti, eli riittävän hyvin.

Eilen oli taas Koirakoutsi-tokot ja tehtiin metallinouto (vieraalla kapulalla), kaukot, luoksetulo ja paikallamakuu. Metsku oli nyt parempi kuin viime viikolla, mutta vähän ällöttävää silti. Treenailtiin myös kapulan pitämistä, ettei suu aukea heti kun alan ottaa kapulaa pois. Kaukot meni vähän pilalle, sillä juuri kun annoin ekaa käskyä, muut koirat alkoi pörhistellä toisilleen (kaikki muut nuoria uroksia) ja Pimu meni vähän lukkoon. Otettiin sitten alusta uudelleen ja se pystyi tekemään, vaikka olikin ihan luimussa. Noin puoli mittaa oli tullut eteen, mutta tässä mielentilassa se sallittakoon. Luoksetulo oli vähän alimitalla, sillä halli on sen verran pieni, joten teki ihan hienosti. Vauhtikin oli taas sopiva. Loppuun paikallamakuu, eikä siinä mitään ongelmia.

Takapihatokot on nyt ollut vähän tauolla muutaman päivän (mullahan näitä tekosyitä aina riittää..), mutta pakko jatkaa niitä tänään.