Edellisen kirjoituksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään kummempia. Seinäjoen kisoissa oltiin turistina ja kyllä kovasti poltteli päästä radalle. Sen verran kivoilta ykkösten radat näytti, ja kyllä Pimu niistä olisi voinut selvitä ihan hyvin. Pissavaivat parani saman tien kun aloitettiin antibioottikuuri ja kontrollinäytekin oli viime viikolla ihan puhdas. Nyt on kovilla pakkasilla tarkoituksella pysytelty enemmän sisätiloissa, ettei Pimu vaan kylmetä itseään heti uudestaan.

Pientä kotitokoa ollaan harrasteltu. Ollaan joka päivä pyritty tekemään ainakin jotain, varsinkin kun lenkit on nyt kutistuneet huomattavasti. Ollaan pidelty ahkerasti noutokapulaa suussa perusasennossa, ja ilmeisesti siitä on ollut apua, sillä kokeilin viime viikolla noutoa melkein oikeana liikkeenä, ja kapula yllättäen palautui mulle perusasentoon! Yllättynyt Oliskohan joku pieni lamppu syttynyt Pimun päässä? Jatketaan vielä kuitenkin kapulanpitoa, eikä kiirehditä yhtään turhia. Kaukoja ollaan treenailtu istu-seiso-istu, maahan-seiso-maahan ja maahan-istu-maahan. Seisomiset on vielä vähän epävarmoja, joten joudun näissä olemaan ihan lähellä ettei se etene. Tunnarikapulaa on etsiskelty ympäri taloa ja metalliakin vähän yritetty pitää suussa. Se on kyllä Pimulle ehkä kaikkein epämiellyttävintä. Lisäksi treenattu luoksetulon pysäytystä ihan pikku matkalta. Jussikin on innostunut opettamaan Pimulle juttuja sillä aikaa kun olen ollut pikkukoirien treeneissä. Ainakin tassua osataan jo antaa hienosti ja leluja siivoillaan käskystä lelulaatikkoon.

Tänä viikonloppuna päästään treenailemaan ihan kunnolla. Lauantaina mennään aamulla Harri Huittisen koulutukseen SDP:lle ja illalla Poriin Teron halliin treenaamaan. Sunnuntaina aamulla on toko-treenit tallilla (jos vaan pakkanen sallii) ja sen jälkeen mennään agiepiksiin SDP:lle. Osallistutaan ehkä vain mölleihin, täytyy ensin katsoa minkälainen kisaavien rata on ja päättää sitten vasta kannattaako mennä.