Viime viikolla treenattiin agia jopa kolme kertaa. Juoksun jälkeen ekat treenit oli keskiviikkona kun oli Anne Huittisen valmennus. Rata oli paljon suoraviivaisempi kuin viimeksi, joten päästiin tällä kertaa aika pitkälle. Ei kuitenkaan loppuun asti. Kontaktit kusi kyllä aika lailla. Pimu ei muka enää osannut yhtään itse hakeutua kontaktille. Voi plääh. Keppikulma oli myös sellainen, että ei mitään toivoa. Muuten Pimu oli huippu! Rimat pysyi tosi hienosti ja kunhan vaan itse olin ajoissa, niin ohjauksetkin toimi.

Torstain treenit oli viimeistä kertaa tallilla tänä keväänä. Meitä oli vain kaksi koirakkoa paikalla, joten hyvin ehti tehdä. Rata oli piiitkä, eikä loppuun asti päästy taaskaan. Ihan hyviä pätkiä kyllä saatiin aikaiseksi, pisimmillään taisi olla 9 estettä. Taas oli vaikeuksia keppien kanssa ja lopulta oikean välin löytäminen onnistui vain verkkoavulla. Muuten ihan normimenoa.

Lauantaina piti mennä SDP:n epiksiin, mutta päätinkin mennä ihan vaan treenaamaan. Teemana kontaktit ja kepit. Otin A:ta ja puomia erikseen niin, että laitoin tyhjän namialustan kontaktille ja toin siihen sitten namin kun Pimu hakeutui oikeaan kohtaan. Se toimi, joten tästä lähtien pitää muistaa tehdä näin joka treeneissä. Laadin 20 esteen radanpätkän, joka saatiin tehtyä kympillä (2 rimaa) läpi. Ihan kelpo menoa siis. Loppuun hinkattiin keppejä, mutta Pimu oli jo sen verran väsynyt, että teki oikein joka kerta. Ihan vähän myös tokoiltiin. Piti ottaa luoksetulon pysäytystä, mutta ei siitä mitään tullut kun Pimu vaan lönkötteli eikä tullut laukalla. Tokon sijaan päätinkin sitten hinkata loppuajan pöytää, ettei tule sitten ihan yllärinä jos kisoissa joskus sellainen on.

Eilen alkoi Tamskin AVO-kurssi, joten tästä se tokoilu sitten oikeasti taas alkaa. Tehtiin paikallamakuuta ja hyppyä. Makuussa Pimu lakosi juuri ennen käskyä. Ärsyttävää kun se ei malta olla perusasennossa, tätä pitää treenata paljon. Mä + yks muu ohjaaja mentiin piiloon, muut jäi näkyville. Piilosta näki kyllä aika hyvin laudanraosta mitä Pimu puuhasi. Pimu laski heti aluksi pään maahan ja pysyi näin ehkä 2 minuuttia, sitten se alkoi käydä levottomaksi ja pää pyöriä, mutta pysyi maassa kuitenkin. Pienen lisäjännityksen toi auto, joka ajoi siitä koirien ja ohjaajien välistä noin puolessa välissä makuuta (treenattiin siis parkkiksella). Ihan hyvä makuu Pimulta. Hyppy oli yllättäen tooooodella vaikeeta. Pimu hiipparoi hypylle ja meni toisella puolella maahan. Sitten kun sitä käski istumaan, se tuli saman tien hypyn kautta sivulle. Siis oli ihan pihalla. Nyt pitää vahvistaa sitä, että se lähtisi kunnolla hypylle ja palkata istumisen jälkeen. Paluussa kun ei ole (ainakaan vielä) mitään ongelmia.

Tänään on kevään ekat ulkotreenit ja lauantaina kisataan ulkona. Saapa nähdä miten käy.