Viime viikolla treenattiin tosi ahkerasti. Agilityä ti, ke, to, pe ja tokoakin otettiin keskiviiikkona. Kontaktit meni tosi hienosti treeneissä joka kerta, mutta kisoissa ne edelleen kusee todella rankasti. Keppeihin otin nyt mukaan verkon ekaan väliin jos sen avulla Pimu oppisi jarruttamaan ennen keppejä.

Janakkalassa kisattiin lauantaina Herralan ja sunnuntaina Viitaniemen radoilla. Lauantaina otettiin vain hyllyjä, eikä oikein mitään positiivista jäänyt mieleen. Eka rima tippui molemmilla radoilla ja muutenkin oli aika löysää touhua. Kontaktit luisui eikä osattu keppejäkään kerrasta.

Sunnuntaina olikin onneksi ihan erilainen tsemppi päällä. Olin kisannut aamulla kolmosissa ja Pimu oli koko päivän mukana kisapaikalla. Sen radat oli vasta iltapäivällä, joten se oli melko väsähtänyt jo siinä vaiheessa. Ekalla radalla tippui vain yksi rima, joten tosi harmillinen vitonen taas. Kontaktit levisi, mutta kepitti oikein ja kaikki muut rimat pysyi. Tähän rataan olin tosi tyytyväinen. Toinen rata meni hienosti puoleen väliin asti, mutta sitten luisti puomilta tosi törkeästi, enkä ehtinyt ohjaamaan seuraavaa hyppyä, joten rima alas. Seuraavaan hyppyyn törmättiin oikein huolella ja sitten jatkoin maaliin jättäen yhden hypyn välistä, joten hyl. Muuten tämäkin rata oli ihan hyvä, ja pääasia, että kepitti taas oikein. Kontaktit oli kyllä todella kauheat koko viikonloppuna, vaikka treenasin lämppäesteilläkin A:ta ja siellä pysähtyi oikein nätisti käskystä.

Sunnuntain eka rata
Sunnuntain toka rata

Tällä viikolla on kaksi tokokoetta ja yhdet agikisat. Tokoa ei hirveästi uskalla enää hinkata, kaikki liikkeet onnistuu ainakin tällä hetkellä ihan ok. Saa nähdä miten käy koetilanteessa. Lauantaina kisataan kolme agirataa Lempäälässä. Siellä täytyy kyllä koittaa ottaa kontaktit tarkasti ja varsinkin jos on virheitä alla, niin lähteä pois radalta jos se roiskii.