Pimu osaa sittenkin uida! Hymy Joskus alkukesästä käytiin vähäsen kahlailemassa, mutta uimaan se ei mennyt. Heinäkuun alussa Kokkolassa sitä alkoi selvästi vesi kiinnostaa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut kunnolla kastautua. Sitten tulikin korvatulehdus ja kuukauden uimakielto. Viime lauantaina lähdettiin tarkoituksella uittamaan koiria ja päätettiin, että nyt opetetaan Pimukin uimaan. No ei tarvinnut opettaa. Se rynni saman tien veteen kun päästiin rantaan ja ui pienen lenkin. Yllättynyt Nellin kanssa ne sitten uiskenteli pitkät pätkät ja kivaa tuntui olevan.

Keppitreeneistä on nyt pidetty totaalitauko. Jatketaan luultavasti ensi viikolla taas toivottavasti uudella innolla ja todennäköisesti lelupalkalla. Siten ehkä saan pidettyä sillä paremmin intoa yllä. Tokoa on otettu aika vähäisesti viime aikoina, mutta tällä viikolla päästiin taas tiistai-treeneihinkin. Nyt Pimu oli taas paljon paremmalla fiiliksellä, ei karkaillut mihinkään vaikka oli ilman hihnaa eikä kyräillyt muita. Toisten koirien haukkuminen vain tuntui häiritsevän sitä välillä. Agilityä ollaan treenattu nyt vain omalla pihalla muutamalla hypyllä. Nyt oon käyttänyt lelupalkkaa ja yrittänyt pitää siten intoa yllä, ettei se vaan ala kyllästymään. Viikonloppuna todennäköisesti mennään taas kentälle treenailemaan, mutta täytyy sielläkin tehdä vaan jotain tosi helppoa ja ottaa enemmän leikin kannalta.

Juoksuja ei vieläkään kuulu. Testailin parilla uroksella eilen joko Pimu olisi niiden mielestä edes vähän kiinnostava, mutta ei ollut. Leikattu Nellikin tuntui haisevan paremmalta. Nauru