Viime viikonloppuna saatiin vihdoin rakennettua aita pihan ympärille, ja siitä lähtien Pimu on lähestulkoon asunut pihalla. Me pidetään takaovea melkein aina auki kun ollaan kotona, joten koirat pääsee vapaasti kulkemaan edes takas. Nelli ja Minni käy vaan välillä leikkimässä siellä ja oleilee lähinnä sisällä, mutta Pimua ei sisällä juurikaan näy. Se tarkkailee ohikulkevia ihmisiä ahkerasti ja kaivelee mm. kuoppia tai sitten vain makoilee keskellä pihaa tähän tyyliin:

1241334864_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perjantaina käytiin navetta-treeneissä Pimun ja Minnin kanssa. Ensin mentiin puomi neljä kertaa hihnassa ja kissanruoalla avustettuna. Aluksi Pimua jännitti taas kovasti, mutta kyllä se siitä alkoi jo sujumaan ihan mukavasti. Tosi matalana se vieläkin hiippailee puomin päällä, mutta ylösmeno- ja alastulopätkät menee vauhdilla. Mentiin myös pussia ja tällä kertaa se meni jo ilman avustusta hienosti. Lisäksi muutaman hypyn kautta S-mutkalla olevaan putkeen, joka sekin meni hyvin. Annoin myös Jussin kokeilla Pimun ohjausta muutaman hypyn kanssa, ja olikin tosi hyödyllistä päästä näkemään kauempaa miten Pimu seuraa ohjausta. Taitava pikkuinen. Hymy

Tuholistaan tuli eilen illalla taas täydennystä. Käytiin Jussin kanssa vajaan tunnin juoksulenkillä ja sinä aikana oli Jussin puhelimeen ilmestynyt muutamat hampaanjäljet näytön yläreunaan. Tämän operaation tuloksena näytössä ei enää näy mitään, muuten puhelin kyllä toimii.