Nyt on pakko pitää taukoa agikisoissa, kontatit on niiiin huonolla mallilla. Otsan rypistys Viikonloppuna jouduin ottamaan Pimun kahdella radalla pois huonon kontaktin jälkeen, eikä ne sillä kolmannellakaan hyvät olleet. Neljäs oli hyppäri, mutta sillä sitten juututtiin kepeille, joten ei mitään järkeä kisata tässä tilanteessa.

Toko sentään sujuu! Perjantaina käytiin hakemassa Ikaalisista nippanappaykköstulos 160p, joten yksi enää niin päästään tokossakin kisatauolle. Koe alkoi taas ärsyttävästi puoli tuntia etuajassa, joten en ehtinyt valmistautua kunnolla. Kysyin vielä ilmoittautumisessa, että aloitetaanko tasan viideltä ja sieltä vastattiin myöntävästi. Kuitenkin jo puolelta alettiin huudella AVO-koiria kehään. Huuto Onneksi muistin edelliseltä Ikaalisten reissulta, että näin voi käydä, joten lenkitin Pimua tällä kertaa vain ihan siinä lähistöllä ja ehdin ajoissa kehään.

Paikkamakuukohta oli ehkä pahin ikinä. Toisella puolella punainen irlanninsetteri (millainen asuu meidän naapurissa ja jota Pimu inhoaa ehkä eniten maailmassa) ja toisella puolella sekarotuinen belginnäköinen koira, joka alkoi rähistä Pimulle kun ne tuli meidän viereen. Pimu rähisi tietty takaisin, joten alkoi hieman jännittää miten makuun käy. No, sain Pimun kuitenkin kontaktiin ja ihan hyvin kaikki koirat jäi makaamaan. Oltiin ehditty vain hetki olla piilossa, kun liikkuri huusi, että reunimmaisen koiran saa tulla hakemaan. Koko loppuajan pelkäsin, että kohta lähtee muutkin, mutta eipä lähtenyt vaan loput pysyi hienosti. Hieman jännitti kun tuomari tuli antamaan arvosanaa ja jäi pitkäksi aikaa mietteliäänä tuijottamaan mua. Olin ihan varma, että Pimu on tehnyt jotain ja tulee nolla, mutta ei tullut. Tuomari sanoi, että ei muista yhtään mitään erikoista tästä koirasta, joten eiköhän se ollut koko ajan hienosti ja antoi 10.

Ennen omaa vuoroa otin ihan pikkuisen seuraamisen ja pari käännöstä. Sitten mentiin hengailemaan ilman hihnaa kehän reunalle. Ihan viereen ei voitu mennä, koska kehässä oli ennen meitä se setteri ja Pimu olisi saattanut hieman kerätä ei-toivottuja aggrekierroksia siitä. Mentiin siis taas ilman hihnaa kehään ja saman tien seuraamiseen. Pimu tuli melko hyvin, mutta ei ihan niin hienosti kuin Tamskin kokeessa. Täyskäännökset venähti pahasti, mutta silti saatiin 9. Kehä oli mun mielestä tosi pieni, joten tuntui, että käännöksiä sai tehdä koko ajan.

Liikkeestä maahanmeno oli hieno! Luotin koiraan, enkä varmistanut yhtään ja sinne lakosi! Tästä 10. Luoksetulon matka oli tosi lyhyt, koska kehäkin oli niin mini. Ei haitannut meitä yhtään ja sain Pimun pysäytettyä tosi kivasti, kun se ei ehtinyt juosta niin kauaa ennen merkkiä. Pysäytyksestä sivulle se lönkötteli tosi rauhallisesti, joten siitä lähti pisteitä ja saatiin 8,5. Keli oli kuuma ja aurinko paistoi suoraan kehään, joten Pimu alkoi tässä vaiheessa jo vaikuttaa löysältä. Liikkeestä seisominen meni hienosti, ei liikkunut lopussa yhtään, mutta ehkä pysähdys oli huono ja siitä lähti piste, sillä saatiin 9.

Sitten nouto. Liike, jota olen pitänyt hyvin varmana, mutta pahastipa erehdyin. Heitin kapulan ja sanoin hae, eikä mitään tapahtunut. Toisella käskyllä Pimu lähti kehänauhalle pyörimään ja kolmannella vasta oikeaan suuntaan, mutta kapulasta ohi luoksetulon pysäytyskohtaan laitetulle merkille. Yritin vielä pari käskyä, mutta siellä merkillä se vaan pyöri, joten luovutettiin sitten. En tiedä, eikö se vaan nähnyt mihin kapulan heitin vai mikä oli? Koe oli ruohokentällä ja ruoholta sen on ennenkin ollut vaikea hakea kapulaa (paitsi omassa pihassa). Pöh ja pöh. Sitten vielä kaket ja hyppy. Kaukot meni hyvin, vaikka olin varma ettei se jaksa nousta istumaan. Hyvin nousi, mutta viimeiseen maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä, joten tästä 9. Hyppy oli outo. Lähti tooooosi laiskasti ja meni aika kauas hypyn taakse istumaan. Takaisin lähti kävellen ja pysähtyi hypyn eteen sen näköisenä, että ei vaan jaksa! Toisella käskyllä hyppäsi lopulta laiskasti ja tuli huonosti sivulle. Olipahan vetelä suoritus ja tästä 6. Kokonaisvaikutus oli kuitenkin hienosti 9,5.

En ollut kehässä vilkuillut meidän pisteitä yhtään, joten en pystynyt niitä laskemaan. Tuomari vielä näytti ne tosi nopeasti, eikä selitellyt mitään, joten ei niitä edes pystynyt kehässä kovin hyvin katsomaan. Olin siis varma, että noudon nollaus oli vienyt mahkut ykköstulokseen ja ylläri oli suuri kun kisakirjojen jaossa sanottiin puolessa välissä, että tuli neljä ykköstulosta eikä meidän kirjaa ollut vielä annettu! Tultiin siis neljänneksi nipin napin ykköstulokseen oikeuttavilla pisteillä 160. Hymy

Viikonlopun agikisat meni siis surkeasti. Lauantain ekalla radalla sentään kepit oikein, mutta A:lta kauhea loikka, joten mentiin sitten pois. Toinen rata räävittiin loppuun asti tosi huonoilla kontakteilla, ja saatiin jopa meidän uran eka kontaktivirhe A:lta. Lisäksi kepeiltä vitonen ja kaksi rimaa alas, joten tulos 20.

Sunnuntaina oli sama touhu. Ekalla radalla A:n kontakti paskasti, keinu hyvin ja kepit oikein. Sitten puomilta hirveä loikka, joten mentiin pois. Olisi tietty pitänyt mennä jo A:n jälkeen pois, mutta tehtiin nollaa niin en vaan pystynyt. Otsan rypistys Toinen rata oli hyppäri, joka meni superhyvin keppiä edeltävälle hypylle, joka rysäytettiin tosi rumasti. Kepeillä sitten hinkattiin vaikka kuinka kauan ja paljon. Joko tehtiin normimoka kakkosvälin ohituksesta tai sitten jätettiin viimeinen väli menemättä. Huh huh, ehkä kuudennella toistolla päästiin loppuun ja siitä suoraan pois radalta. En vaan halunnut luovuttaa vaan päätin, että radalta lähdetään vasta sitten kun kepitetään kunnolla.

Nyt siis pidetään agissa kisatauko ja yritetään saada kontaktit takaisin kuntoon. Tokossa kisataan vielä 28.8. ja sitten toivottavasti jäädään kisatauolle opettelemaan voittajaluokan liikkeitä.