Sunnuntaina Pimu pääsi osallistumaan Tampereen cavalier-porukoiden tapaamiseen. Tällä kertaa tosin oli porukkaa paikalla vähänlaisesti, mutta pääsipähän Pimu tutustumaan kahteen uuteen koiraan. Ensin piti vähän ihmetellä kauempaa, mutta kyllä se pian uskalsi mennä nuuskimaan ja sitten oltiinkin jo kavereita. Siellä se paineli pitkin metsiä yhtenä cavalierina muiden perässä, joten hyvin soveltui tähän joukkoon mukaan. :) Välillä kokeiltiin luoksetuloja, ja hienosti sieltä aina tultiin hakemaan herkkua. Loppupäivänä oltiinkin sitten hyvin väsynyttä koiraa.

Nyt muutamana päivänä olen tehnyt hihnalenkin kaikkien kolmen kanssa yhdessä. Pimu kulkee toisessa kädessä etunenässä ja Nelli+Minni vähän jäljessä toisessa kädessä. Alku oli hankalaa, mutta nyt alkaa jo sujumaan, joten toivo elää, että tästä vielä tulee jotain. :) Aluksi Pimu oli koko ajan Nellin tai Minnin kimpussa, mutta kun olen kieltänyt siitä, niin kyllä se on alkanut tajuamaan, että tarkoituksena on mennä eteenpäin eikä hyökkiä toisten päälle. Autojen ohitusharjoituksia ollaan myös tehty, eikä ne tunnu enää kiinnostavan läheskään yhtä paljon. Ehkä se autohulluus olikin vain hetken pimahdus. :) Edelleen jatketaan kuitenkin sitä linjaa, että kaikenlaisesta turhien asioiden paimentamisesta kielletään heti.

Tiistaina Pimu pääsee todennäköisesti Minnin treeneihin mukaan, ja koitetaan aloitella putkeen tutustumista.