Lauantaina oltiin Pimun kanssa Elina Jänesniemen koulutuksessa. Päästiin rataa vain 12 estettä, joten ei kovin putkeen mennyt. Tosin pitkä aika kului kontaktipohdiskeluihin ja Elina antoikin siihen ihan hyviä ohjeita. Pimu tietää oikean paikan, mutta se ei tiedä millä se siitä saa lähteä. Vapautuskäsky ei merkkaa sille mitään ja se lähtee pelkästään mun liikkeellä pois. Nyt siis kontaktit pois treeneistä ja koitetaan treenata vapautuskäsky kunnolla erikseen kunhan vaan löytyisi jostain aikaa treenata. Muuten Pimu meni aika perinteisesti, mutta osasi yllättääkin. Rimat pysyi aika hyvin ylhäällä ja se taipui tosi vaikeaan kepeillelähetykseenkin. Yllättynyt Harmillisesti ei päästy sunnuntain koulutukseen, kun olin ilmoittanut Nellin kisoihin, enkä mitenkään olisi enää kisojen jälkeen jaksanut treeneihin.

Tällä erää viimeinen (toivottavasti) tokokoe lähestyy uhkaavasti, joten liikkeitä on hinkattu melkein joka päivä. Tällä hetkellä ei ole mitään ongelmia, paitsi kaukojen viimeinen maahanmeno kestääää ja nouto on vielä hieman epävarma. Oon heitellyt omassa pihassa ylipitkiä heittoja pitkässä nurmikossa ja hakee pääasiassa jo ihan hyvin. Eilen ei lähtenyt hakemaan ekalla heitolla, kun Jussi karjaisi samaan aikaan sisällä pikkukoirille jotain. Nauru Häiriötä ei siis kestä yhtään. Eilen kävin myös lähiparkkiksella treenaamassa seuraamista, jääviä, kaukoja ja luoksetulon. Seuraamista otin kolme kisamittaista pätkää ilman välipalkkoja. Viimeinen pätkä oli jo aika lahnamaista kun vire laski niin paljon. Täyskäännös valuu pahasti edelleen ja sitä yritin tiivistää namipalkalla. Jäävät meni nappiin samoin kaukot. Luoksetuloa en ole ottanut ollenkaan sivulle asti, vaan heitän palkan pysähdyksen jälkeen. Tekee ihan normi Pimu-pysäyksen, eli vähän valuu. Opetellaan parempi stoppi sitten ennen VOI-kokeita kun vaihdetaan käsimerkki suulliseen käskyyn.

Ensi viikonloppuna mennään lauantaina Tamskin kisatreeneihin ja sunnuntaina sitten kokeeseen. Nyt on tosi luottavainen olo Pimun suhteen, kunhan vaan saadaan se nouto onnistumaan kokeessa.