Viime viikolla päästiin kahteen kertaan treenailemaan Hannan hallissa, keskiviikkona normitreenit ja perjantaina vielä pakkasten takia peruttujen treenien korvauskerta. Lisäksi agsattiin pikaisesti myös lauantaina SDP:llä.

Hannan treeneissä mentiin samaa rataa molemmilla kerroilla, eikä päästy perjantaina juurikaan sen pidemmälle kuin keskiviikkonakaan. Alussa hinkkailtiin mun valsseja ja yhtä takaakiertoa, jossa rima tuli vaan itsepäisesti alas, kun Pimu ottaa kierron niin siivekettä nuollen. Ratkaistiin ongelma laittamalla putkenpainokanisteri siivekkeen taakse, niin johan alkoi tulla parempaa linjaa hypylle. Varsinainen ongelmakohta oli taas niistopersjättö, jota en vaan osaa vieläkään kunnolla ja häiritsen Pimua joko jäämällä sen eteen tai vaihtamalla ohjauksen liian myöhään toiseen käteen. Perjantain treenit oli sen verran rankat, että treenin päätteeksi molemmat vuodettiin hieman verta. Nauru Pimu teloi nenänpäänsä jotenkin auki ja mulle tuli taas vaihteeksi reikä käteen leikin yhteydessä.

Lauantaina olin ensin katselemassa tokokisoissa VOI- ja EVL-luokkia ja keräämässä motivaatiota. Hitsi kun saisi ne muutamat liikkeet kuntoon, niin pääsisi itsekin koittamaan. Iltapäivällä oli tarkoitus treenailla pikkukoirien kanssa pitkästä aikaa SDP:llä, mutta koska Pimukin oli mukana, sekin sai tehdä jotain pientä. Lähinnä hyppyjä, kontakteja ja keppejä. Hypyt oli tosi vaikeita tällä kertaa, rimat 55cm. Haki ja haki ennen hyppyjä ja ponnisti ihan mistä sattuu. Nyt on kyllä pakko päästä SDP:lle treenaamaan vielä ennen kisoja maxihyppyjä. Eihän me olla siellä hypelty kuin medikorkeuksia koko talvi. Kepit sen sijaan meni sikahienosti.