Oho, on vähän unohtunut tänne kirjoittelu. Sattuneesta syystä (SM-kisat) on tullut keskityttyä pikkukoiriin viime aikoina, mutta kyllä Pimukin edelleen on hengissä ja treenattukin on.

Takkujen iltakisat 1.6. meni niin pieleen kuin vaan voi mennä, eli neljän esteen jälkeen lähdettiin pois kentältä. Alussa tippui pari rimaa ja putkesta Pimu ampui täysiä mun jalkaan (hampaat edellä tietenkin). Yritin saada sitä vielä kepeille, mutta kun ei noin neljällä yrityksellä onnistunut, niin lähdettiin pois. Pimu kävi ihan uskomattoman kovilla kierroksilla. Oli ilmeisesti suuri virhe pitää sitä kisapaikalla monta tuntia ennen omaa suoritusta, vaikka se olikin kentän laidalla ihan rauhallinen. Jostain se vaan kehitti ihan hirveät kierrokset startissa, eikä silloin tule mistään mitään. Harmillista, sillä rata oli tosi kiva ja helppo.

Viime torstain agitreeneissä tuli tehtyä sellainen havainto, että kierrokset sai nopeasti kontrolliin pienellä kurituksella. Pimu kävi taas tosi kuumana ja rimat tippui, mutta kun se kävi kerran mun jalkaan kiinni ja annoin sille vähän tiukemman palautteen, niin tämän jälkeen alkoi rimatkin pysyä ja muutenkin se selvästi keskittyi paljon paremmin. Näköjään tarvis ensin vetää koiraa vähän lättyyn ja sitten vasta startata radalle. Tukittu Kontakteja ei olla nyt otettu radalla ollenkaan vaan hinkattu niitä vain hihnalla/ilman hihnaa ja palkan kanssa. Mahdetaankohan me saada niitä ikinä kuntoon... Harmillisesti menin ilmoittamaan Pimun agirotuun lauantain virallisiin kisoihin, jotka molemmat on agiratoja. Siellä sitten nähdään kuinka pahasti ne leviää.

Sitten varsinaiseen aiheeseen, eli tokoon. Olin ilmoittanut Pimun viime perjantaina parin tunnin alo/avo tokoiltaan, jotta pitkästä aikaa saataisiin ihan oikeaa treeniä jonkun opastuksella. Koko treenien ajan satoi ja koska paikalla oli vain kaksi koirakkoa, niin ihan kahta tuntia ei jaksettu käyttää. Ensin tehtiin kaikki alo-luokan liikkeet. Luoksepäästävyys meni ihan superisti, Pimu nökötti paikoillaan eikä liikahtanutkaan. Hieno homma. Näköjään se ei siis nouse, ellei lähestyvä ihminen ole sille entuudestaan tuttu. Paikallamakuu meni myös hienosti. Lisähäiriönä mun ja Pimun välistä kulki pari tyttöä irtiolevan koiran kanssa, eikä Pimu noussut! Hieman nytkähteli, mutta siellä pysyi.Yllättynyt Seuraamista otettiin muutamaan kertaan ja saatiin ohjeeksi tehdä nyt vain lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Pimu teki taas sitä, että se välillä kävi haahuilemassa ja palasi sitten takaisin. Liikkeestä maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä, mutta muuten meni hyvin. Kyllä huomasi, että me ei olla melkein kuukauteen treenattu tokoa kunnolla. Luoksetulo meni taas ihan kympin arvoisesti, tosi kiva osata edes yksi liike kunnolla. Liikkeestä seisomiseen tarvittiin myös kaksi käskyä ja käsimerkki. Seisoi kyllä ihan hienosti sitten kun tajusi mistä on kyse. Sitten vielä hyppy. Tällä kertaa lähestyttiin hyppyä todella tiukalla käskytyksellä, enkä antanut Pimun yhtään irtautua hypylle. Päästiin hypyn luo lopulta ihan hyvin. Hyppyyn tarvittiin taas pari käskyä, mutta muuten meni kaikki ihan oikein. Täytyy nyt vaan pitää huolta siitä, että Pimu ei kotonakaan pääse itsekseen hyppäämään tokoestettä ikinä. Aina vain luvan kanssa.

Loppuun otettiin vielä avo-luokan liikkeistä kaukokäskyt ja nouto. Kaukokäskyistä otettiin vain erilliset istumaannousut ja maahanmenot. Nämä Pimu osaa kyllä jo ihan hienosti, mutta saattaa joskus ennakoida. Nouto meni yllättävän hyvin, vaikka ei olla treenattu aikoihin. Tällä kertaa kapula jopa palautettiin mun käteen. Yllättynyt Sivulle se ei edelleenkään voi tulla kapulan kanssa, vaan sylkäisee sen pois kun on kääntymässä sivulle. Sivulletuloa kapula suussa vaan pitää vahvistaa vielä ja pitää erillisiä kapulanpitotreenejä. Oli kyllä hyvät treenit sateesta huolimatta ja ihan kivasti Pimu jaksoi keskittyä läpimärkänäkin. Nyt pitäisi vaan päästä ilmoittautumaan kokeeseen niin saisi taas vähän potkua treeneihin.