Viime aikojen agitreenit on menneetkin ihan liian hyvin, joten palattiin normiin eilen. Ei sitten onnistunut yhtään mikään, tai siis lähinnä rimat lensi koko ajan. Hypyt oli tulevien kisojen takia 65cm ja olipahan vaikeeta. Maksimissaan 3-4 esteen pätkiä päästiin puhtaasti, joten eipä juuri kehumista. Tosin itsekin olin ihan surkea ja radan reunalla ihan kiltisti oleillut Pimun inhokki-borderterrieri ei juuri auttanut asiaa, kun sitä piti kytätä IHAN joka välissä. Huoh.

Alussa piti vastaanottaa koira aika kaukaa ja törkkäistä kakkoshypylle valssilla ja sitten kolmoselle sylivekillä(?) ja nelonen takaa. Saatiin kerran onnistumaan ja noin viisi yritystä rimantiputuksilla. Seuraava kohta oli pituuden jälkeiset hypyt, joilla tehtiin välistäveto ja sen jälkeen heitto vähän kauemmaks hypylle ja toisen hypyn kautta puomin alla olevaan putkeen. Pituudella oli hankalaa, kun Pimu keksi, että sen voi hypätä vinottain, kun käännytään kuitenkin heti sen jälkeen. Välistäveto oli muuten ok, mutta eka rima koko ajan alas. Tämäkin saatiin kerran onnaamaan ja epäonnisia yrityksiä vaikka kuinka monta. Sitten se putki, jonne ei mitenkään voinut mennä kun se puomi oli tyrkyllä. Näissä ei yleensä ole ollut ongelmia, mutta nyt oli sekin hankalaa. Vielä putken jälkeinen takaakierto josta kepeille, jonka jälkeen piti ehtiä persjätölle, joten kepeille piti lähettää samalla liikkumalla. Olipahan tuskaa, edelleenkään Pimu ei osaa keppejä jos mä liikun. Persjättö sentään saatiin onnaamaan hienosti, kunhan vain ehdin paikalle, ja myös sen jälkeinen niisto hypyllä.

Melko surkea suoritus, joten pakko kai tässä on vielä päästä aksaamaan ennen kisoja. Mä niin palkitsen itseni Takkujen huipulla suklaakakulla jos onnistutaan saamaan edes yksi tulos viikonloppuna.